Minulla on tapanani sulkea pois mielestäni epäoleellinen informaatio. Olin lähtenyt lentokentälle tyypilliseen tapaani varustautuneena tiedoilla "Amsterdam, 8:15". Toisin kuin työmatkoilla, varasin matkan itse ja muistin edellämainitun oleellisen informaation lisäksi lentoyhtiön! Yleensä lentoyhtiötäkin täytyy kaivaa pitkään muistilokeroista, enkä saa siitä täyttä varmuutta.
Joka tapauksessa lähtöselvitysautomaatilla kävi ilmi, ettei lähtöselvitystä saanut tehtyä siinä pelkän passin varassa. Varauskoodiani tai muita tunnuksia en ollut tulostanut mukaan. (Kuvittele tähän jotakin tuomionpäivän musiikkia.) Hetken raksutuksen jälkeen muistin, että minulla on varmaan kymmenen vuotta kaapissa lojunut Finnair plus -kortti. Se kelpasi automaatille. Matka jatkui siis pienellä muistutuksella.
Hieman myöhemmin pulpahti mieleen sekin, että läppärillä ja mukana olleella irtisanomispäiväänsä viettävällä nettitikulla olisin lopulta saanut varauskoodin kaivettua sähköposteista.
Amsterdamiin laskeutumisen jälkeen seuraavat vaaran merkit ilmenivät matkalaukkujen noutohihnalla. Oma pakaasini pullotti pelkän sidontahihnan varassa niin, että pienimmät esineet pääsisivät hyvin putoamaan laukusta. (Pitikö taas pakata laukku niin täyteen, etteivät heikoiksi tiedetyt lukot pysy kiinni - no piti, onhan siinä se liina turvana!) Toisaalta pikkutavaroiden vaihtoehtoinen kohtalo olisi ollut sekajäte jo alunperin. Mahdolliset pienet laukustaputoamiset eivät tässä mielessä juuri harmittaisi.
Junalippu järjestyi aiemman kokemuksen perusteella lipputiskiltä. Lippuautomaatteja olisi runsaasti, mutta niillä ei kelpaa luottokortti vaan pitää olla joku paikallinen maksukortti. Itse juna oli vartin myöhässä. Yleensäkin Hollannin junat tuntuvat myöhästelevän tai peruuntuvan vähintään yhtä tiheään kuin nuo VR:n kotoisat murheenkryynimme.
Pikkukaupungin rautatieasemalta suuntasin ensimmäiselle hotellille viemään laukkua. Matkalla hämmästelin sulia jalkakäytäviä - oliko täällä lämmitetyt kadut ja jalkakäytävät vai suolattiinko niitä selvärajaisesti? Hiekoitusta tai aurausta ei jäljistä päätellen harrastettu.
Hotelli oli oikeastaan majatalo, ja ovikellon painamisen jälkeen ulkokautta saapui epämuodollinen, mutta ystävällinen omistaja. Hän päivysti rakennuksen toisella puolella antiikkitavarakaupassa ja nyt opasti minulle kierroksen majatalossa ja näytti, mihin avain kuului "piilottaa" lähtiessä - aivan oven viereen koristepatsaan alle (!). Vielä kun majatalon sisäovissa ei ole huoneita erottelevia lukkoja, luottamus tavarasäilytyksen luotettavuuteen ei päässyt nousemaan kovin korkealle.
Laiskuus voitti varkauden pelon, ja jätin painavimmat kantamukset majatalolle. Minulla oli 40 minuuttia aikaa ehtiä asuntonäytölle. A4-koossa tulostamani kaupungin kartta tarjosi yleiskuvan alueista, muttei parasta mahdollista opastusta katujen nimiin. Reitti oli onneksi melko selvä. Suurin haaste kulkemisessa oli se, että etäisyydet olivat paljon pienempiä kuin mitä olin karttaa katsoen arvioinut (Google maps ei tulostanut mittakaavaa kartan mukaan).
Asunnon esittelijä saapui muutaman minuutin myöhässä kaksipaikkaisen kompaktilla vuokranvälitysfirman autolla. Osoitteessa olikin peräti kaksi asuntoa vapaana. Molempiin kuljettiin yhteensä neljän asunnon yhteisen eteisen kautta. Takaoikealla oleva ja ensin näytetty petti odotukset yllättävällä tavalla: olohuoneessa ja keittiössä ei ollut lainkaan ikkunoita! Lasiovi asuntojen yhteiseen käytävään ei pelastanut paljoa, olohuone oli pimeä komero. Makuuhuone oli sen sijaan hyvinkin valoisa! Onneksi kadunpuoleisessa kämpässä nämä piirteet olivat päinvastoin: olohuone oli valoisa, makuuhuone pimeä. Kysyin vielä hintoja ja asunnot olivat jonkin verran kalliimpia kuin minkä hintaiseen asuntoon olin sopinut näytön. Paremman kämpän paremmuus näkyi 20 eur/kk korkeampana vuokrana.
Erikoisena piirteenä paremmasta asunnosta on kolme ovea ulos - makuuhuoneesta takapihalle, olohuoneesta käytävään ja olohuoneesta suoraan ulos. Myös siinä heikommassa kämpässä on ovi makuuhuoneesta takapihalle. Lämpöeristyksen kannalta ylimääräiset ovet ovat ikäviä.
Vetäydyin majatalolle puntaroimaan ja katsomaan muita asuntovaihtoehtoja. Olisiko vielä katsottava joku toinen asunto? Kun karsin pois vasta helmikuussa vapautuvat asunnot ja jo kuvissa ruman väriset asunnot, jäljelle jäi muutama siedettävän oloinen vaihtoehto. Näiden hinnat olivat jo katsottuja korkeammat eivätkä niiden sijainnit olleet aivan yhtä houkuttelevia. Kuvissa muutama asunto näytti tosin uudenkarhealta ja modernilta.
Vaakakupin kallisti lopullisesti ajatus siitä, että uusien näyttöjen järjestäminen siirtäisi aikataulua eteenpäin päivissä mitattavilla yksiköillä. Soitin ja ilmoitin haluavani vuokrata katsotuista asunnoista kadunpuoleisen (eli sen paremmin valaistun). Paperien allekirjoitus sovittiin torstaiaamuksi - välittäjän piti vielä soittaa asunnon omistajalle, haluaako tämä vuokrata asunnon minulle. Illalla sain sähköpostitse tiedoksi vuokrausehtoja - 2kk irtisanomisaika, 12kk minimivuokraus jne. Minulta vaadittaisiin lisäksi kopiot työsopimuksesta ts. vakavaraisuudesta ja passista. Etsin jo kopiofirman ydinkeskustan tuntumasta, mutta lopulta kopioiden ottaminen onnistuisi toimistollakin.
Kiertelin illalla etsimässä keskustan pohjoispuolella sijaitsevaa käytetyn tavaran kauppaa. Käyttämäni kartta ei ollut kovin tarkka pikkukaduista, joten kävelin ensin turhan pitkälle ja jouduin kävelemään toista katua takaisinpäin. Näin edessäni hieman epämääräisen oloiset tilat - siellä oli huonekaluja varastoituna ja siellä selvästi toimi jokin yritys, mutta se ei näyttänyt tavalliselta huonekaluliikkeeltä. Kierros sisällä paljasti tiiviisti pinottuja huonekaluja, joiden joukossa oli kohtuuttoman paljon samanlaisia uusia tv-pöytiä. Mitkään tuotteet eivät vaikuttaneet sopivan ainakaan akuutteihin tarpeisiini. Pian tästä puljusta poistuttuani löysinkin etsimäni käytetyn tavaran kaupan. Kauppa oli auki vain muutamia tunteja torstaisin ja perjantaisin, joten joutuisin palaamaan seuraavana päivänä uudelleen. Kävelin takaisin majatalolle sähköpostin ja vuokrauksen yksityiskohtien pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti