Näin jälkikäteen ajatellen muuttovalmistelut 17.1. alkavia töitä varten olisi kannattanut aloittaa ennen joulukuun loppua ja työsopimuksen allekirjoittamista. Töiden alkamisesta oli kuitenkin kohtuullinen varmuus. Hyviä ideoita olisivat olleet Helsingin asunnon laittaminen vuokramarkkinoille ja irtaimiston tarjoaminen myytäväksi. Huutonetissä oli kahden viikon kiinteä huutoaika, mikä oli liian pitkä, jos tavaroita alkaa myydä vähän ennen loppiaista. Lisäksi asunnon vuokraaminen puolentoista viikon varoitusajalla oli aikamoinen haaste.
Tekosyinä vitkutteluun olivat kaiketi edellisen vuoden puolelta väitöskiireet, joulukuun kertausharjoitus, joululahjastressi ja kerhon hallitusjäsenyydestä kertynyt tilinpäätösherkku. Itseruoskintaan taipuvaisena nuo eivät kuulosta vielä riittäviltä syiltä lykätä muuttovalmistelujen aloittamista vuodenvaihteen yli.
Saadakseni muuttoasiat etenemään varasin lennon aikaiselle aamulle 16.1., kun töiden oli määrä alkaa 17.1. Laitoin asunnosta ilmoituksen ensin facebookiin, sitten TKK:n newseihin ja lopulta netin ilmaiselle vuokrailmoittelusivulle muutamaa kymppiä alemmalla vuokrapyynnöllä. Tutkiskelin asuntotarjontaa Hollannin päässä.
Noin vuorokauden kuluttua julkisesta ilmoituksesta kiinnostunut vuokralainen soitti ja sovimme asuntonäytön. Luonnollisesti kämppäni oli kaoottisessa järjestyksessä. Tavaroiden siirtelyyn ja pahimpien pölyjen pyyhintään meni taas tovi aikaa varsinaisilta matkajärjestelyiltä. Vuokralaisen taustat eivät olleet ihan ideaalit ts. paperilla katsoen hälytyskelloja oli havaittavissa. Persoonana vuokralainen kuitenkin jätti proaktiivisen ja harmittoman vaikutelman. Tunnustaen rajallisen vuokrausajan uskaltauduin solmimaan vuokrasopimuksen, varsinkin kun en osannut muotoilla itselleni mitään kunnollisia syitä kieltäytyä vuokrasopimuksesta. Ilmoittamani alkamispäivä 16.1. ja bulkkikalusteiden jättö asuntoon sopi vuokralaiselle mainiosti.
Hollannin asuntomarkkinoilla etsin aluksi kalustettuja kämppiä. Hiljalleen kuitenkin hoksasin, että yli vuoden mittaisissa vuokrasuhteissa hintaero kalustamattomaan asuntoon alkaa olla suunnilleen samaa suuruusluokkaa kuin käytettyjen kalusteiden kokonaisarvo! Ehdin soittaakin yhdelle välittäjälle ennen kuin aloin suunnata hakujani kalustamattomien asuntojen suuntaan. Samalla tarjonta parani.
Jossakin vaiheessa Q:n edustaja vihjaisi lentopäivääni tietämättä, että lento kannattaisi varata sunnuntaille 13.1., jotta ennen töiden alkua jäisi aikaa järjestää asunto ja hoitaa paikalliset byrokratiat kuntoon. Huomasin olleeni optimisti, kun aioin tosissaan survoa muuttotoimet yhteen iltapäivään ja tuonakin päivänä olisin oikeassa kaupungissa vasta puoleltapäivin! Mainitsin lentopäiväni ja mahdollisen aliarvion byrokratian vaatimasta ajasta, jolloin samaa sähköpostiosoitetta lukeva toinen Q:n edustaja oma-aloitteisesti siirsi töiden aloituksen maanantaille 21.1. Tämä loksautti palapeliä paremmin kohdalleen.
Halusin vuokrata hieman Helsingin kämppääni isomman asunnon, joka olisi lyhyen pyörämatkan päässä Q:n toimistosta, mutta samalla vain kohtuullisen matkan päässä keskustasta ja rautatieasemasta. Hakualuetta olivat keskustan pohjoinen, koillinen ja itäinen reuna sekä kaupungin itäpuolella oleva kylä, jossa oli oma rautatiepysäkki. Yksi asunnoista alkoi vaikuttaa hinnaltaan, kooltaan (40m2), sijainniltaan (alle 3km toimistolle, puolisentoista km koko keskusta-alueelle) ja kuviltaan mainiolta, eikä katunäkymissäkään ollut moittimista. Jätin hakupalvelun viestilomakkeella pyynnön asuntonäytöstä keskiviikkoiltapäivälle 16.1. Näyttö järjestyi klo 13. Yritin olla tehokas ja saada vielä samalle iltapäivälle toisenkin näytön eri välittäjältä, mutta tämä suunnitelma kaatui sihen, etten saanut vastausta jättämääni näyttöpyyntöön. Olin ehkä liian tiukalla aikataululla liikkeellä (tiistaiaamuna viesti ke iltapäivän tai to aamun näytöstä). Katsoin valmiiksi noin viisi muuta kiinnostavaa asuntoa, joista voisin pyytää näyttöjä paikan päälle saavuttuani. Katunäkymät olivat melkein kaikissa viihtyisämpiä kuin mihin olen tottunut.
Expatica-sivustolla on mainittu monia maahanmuuttoon liittyviä byrokraattisia askelia. Niistä oikeastaan kaikki vaativat asunnon olemassaolon. Muuttoilmoitus luonnollisesti odottaa paikallisen osoitteen olemassaoloa, ja muuttoilmoitus on pullonkaulana paikalliselle sotulle. Paikallisen tilin avaaminen taas vaatii sotun ja osoitteen... no, aukipurettuna ensiaskeleet ovat suunnilleen seuraavat:
-vuokraa asunto
-tee muuttoilmoitus
-rekisteröidy asukkaaksi ja hae sotu
-avaa pankkitili
Asuntorumban helpottamiseksi varasin hotellin viideksi yöksi 21.1. asti. Taino, kun järkevää hotellia ei ollut viideksi yöksi, varasin kaksi eri hotellia yhteensä viideksi yöksi. Nämä ehdin varata ennen työn alkupäivän siirtoa ja maksoin turhaan siitä, että hotelli on lähellä toimistoa... kalliita öitä varsinkin, kun osa näistä osui viikonlopulle.
Tavaroiden pakkaaminen oli oma urakkansa. Selvitettyäni ja säikyttyäni muuttofirmojen hintatasoa tammikuun alkupäivinä Itella alkoi houkutella. Postimaksu on sentään suuruusluokkaa 50e/paketti, ja yhteen pakettiin saisi helposti yli 200e arvosta uushankintahintaista kodintarviketta. Katsoin myös vaihtoehtoa ajaa yksi autokuorma lautalla Saksaan ja autolla loppuun. Tämä olisi mahdollistanut muutaman keskikokoisen huonekalun kuljettamisen ja silti ollut kohtuuhintainen vaihtoehto, jos kuski ei pyydä palkkaa. Tämä hanke kuitenkin kariutui siihen, kun kuuliin Saksan nastarengaskiellosta. Kesärenkailla luikastelu olisi ollut liian riskialtista ja paikallisten nastattomien talvirenkaiden hankinta ja vaihtaminen liian monimutkaista. Autokuormaa ei toisaalta olisi kannattanut lykätä montaa kuukautta, jolloin kesärenkailla ajo olisi onnistunut. Siispä Itella.
Ennen varsinaista pakkaamista pyrin kokoamaan mahdollisimman paljon tavaroita sunnuntaiksi 13.1., jolloin sain tavaroita kuljetutettua autokyydillä sukulaisille. Tähän mennessä olin saanut myytyä tietokoneen näytön ja muutamia astioita puoliväkisin kaverille, lahjoitettua pientä kodintavaraa sekä pakattua golftarvikkeet, yhden repullisen vaatteita (mukaan tuotavaksi, kun joku tulee Suomesta vierailulle), kevyen pukupussin ja kaksi pientä Suomeen jäävää pahvilaatikkoa. Se ei ollut vielä paljon - maanantaille ja tiistaille jäi vielä melkoinen urakka pakata tavarat ja sijoittaa kysymysmerkiksi jääneet sopiviin paikkoihin.
[Sivuraide: suosittelen jokaiselle hamstraukseen taipuvaiselle säännöllistä muuton harjoittelua ja tavaroiden kriittistä läpikäyntiä: olenko käyttänyt tätä viiteen vuoteen, käytänkö sitä seuraavaan viiteen vuoteen ja millä hinnalla voin ostaa korvaavan tavaran viiden vuoden kuluttua? Tavarat pitää oikeasti nostaa yksitellen pois paikoiltaan niin, että huone tai vähintään huoneen puolikas on täysin tyhjennetty omista tavaroista. Silmämääräinen katsominen ei ole läheskään yhtä tehokasta kuin tavaroiden siirtäminen.]
Päädyin pakkaamaan neljä 10-30 kg pahvilaatikkoa täyteen sekalaista vaatetta, harrastusvälinettä ja kodintavaraa. Koska en tiennyt vielä tulevaa osoitettani, lähetin paketit Q-firmaan itselleni. Olin viemässä ensimmäistä esitiedusteluna toiminutta pakettia postiin, kun kuulin Hollannin rajat paketeille: 20 kg maksimipaino, 150cm maksimipituus ja lisäksi mittojen on toteutettava ehto "pituus+ympärysmitta < 300cm". Nämä ehdot olisi varmaan pitänyt googlata Hollannin postista eikä Itellan ulkomaansivuilta, jotka eivät erittele maakohtaisia rajoituksia. Lisäksi postitäti kertoi, kuinka paketteja lähetetään tullista takaisin, jos niissä on yhtään tulitikkua, kännykän akkua tai muuta vaarallista materiaalia - tai toisaalta grammaakaan ylipainoa. Ensimmäinen paketti oli pienin ja alle 10 kg, ja muistaakseni en ollut laittanut sinne mitään kyseenalaista materiaalia. Jätin tämän paketin sellaisenaan postiin. Hakiessani kotoa loppuja paketteja kaverin avustamana jouduin vielä purkamaan ja pakkaamaan uudelleen loput kolme pakettia. Yksi oli alunperin 22 kg, toisessa tiesin olevan aerosolia, kännykän akun ja "sekalaisten työkalujen" joukossa tulitikkuja, kolmannessa oli ehkä jotakin vastaavaa materiaalia. Ylipaino ja vaaralliset aineet purkautuivat tasaisesti ruumaan menevän matkalaukun sisällöksi, Suomeen jääviksi ja roskaksi. (Jännästi lentokoneen ruumassa voi kuljettaa vaarallisempia aineita kuin postipaketeissa.)
Saa nähdä, moniko neljästä postitetusta pakkauksesta pääsee Hollantiin asti ja moniko palautuu vanhempien iloksi. (Vinkki: kun lähettää pakettia itselleen ulkomaille, lähettäjäksi kannattaa merkitä joku, joka voi oikeasti hakea paketit Suomen postista ilman valtakirjaa riippumatta siitä, kuka on oikeasti nostamassa paketit postikonttorille.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti