Ensimmäinen työviikko

Ensimmäinen viikko työelämässä on nyt niinsanotusti pulkassa. Paikka vaikuttaa viihtyisältä. Ehkäpä yllättävimmät havainnot olivat firman ja perehdytysmateriaalin laajuus. Jotenkin olin kuvitellut muutaman sadan työntekijän toimiston pienemmäksi kuin mitä se on, ja hyvän kirjoitustavan oppitunnista lähtien melkein mihin tahansa projektin toimintoon on korkeatasoinen kirjallinen opastus. Sivuhuomiona, näitä opastuksia luettuani opin paljon siitä, mitä muinaisessa Tekes-projektissa olisi voinut tehdä paremmin ja miksi se jäi vähän puolivillaiseksi! Aloin myös pohtia, miten paljon asiaa yksi kirjoitustavan oppitunti sisälsi verrattuna koululaitoksen tuotoksiin. Tältä pohjalta tuntuisi oikeudenmukaiselta kutsua yläasteen ja lukion äidinkielen oppitunteja nimikkeellä 'iloinen ihmettely ja kirjoituttaminen'...

No, piikittelystä takaisin työaiheisiin. Toimitusjohtaja lähettää ilmeisesti jokaiselle uudelle työntekijälle sähköpostin. Vastattuani sain aika pian uuden vastauksen, ja ensimmäisenä työpäivänä tuli käytyä ihan jo keskustelua ison kihon kanssa.

Tiimissä on skype-haastattelun pitäneen esimiehen lisäksi pari kuukautta aiemmin valmistunut kollega ja juuri valmistuva, vielä hetken osa-aikainen kollega. Nuorisojengissä löytyy! Yksi tai kaksi nimeä on vielä vilahtanut listoilla, mutta he ovat olleet jossakin kauempana ja siksi jääneet vieraammiksi. Oman tiimin lisäksi firmassa on paljon toimintoja, joiden työ liippaa vähintäänkin läheltä. Tämä kasvattaa hämmennystäni firman laajuudesta.

Avokonttori ja yleensäkin yliopistoa vuorovaikutteisempi työnkuva ovat myös uusia tuttavuuksia. Vaikka päätyöni on vielä ollut opastusten lukemista, noin yleensä tehtävä työ vaikuttaa muidenkin työhön eikä se ole täysin irrallinen osa maailmankaikkeutta. Ihmiset vaikuttavat motivoituneilta: siinä missä yliopistolla ollaan töissä, täällä tehdään töitä.

Kotiluolan tilanne

Majoitusrintamallakin on tapahtunut. Tilatut huonekalut ts. rakennussarjat saapuivat tiistaina. Suomen-numeroni ei koskaan saanut tekstiviestillä ilmoitusta saapumisajasta ja jouduin päivystämään kotona oleellisesti koko päivän. Töissä jäi yksi HR-palaveri väliin tämän vuoksi.

Tiistaina illalla tavaroiden saavuttua ja päivystyksen loputtua kävin taas käytetyn tavaran kaupassa metsästämässä työtuolia. Harmikseni edellisen kerran suosikkini oli jo kadonnut, eikä mikään sen päivän työtuoleista vaikuttanut erityisen mukavalta istua. Koska läppärin käyttö lattialta on hyvin epämukavaa, pakotin itseni valitsemaan siedettävimmän työtuolin väliaikaisratkaisuksi. Löysin lopulta olohuoneosastolta 18 euron korituolin. Sille saattaa olla jopa pitkäaikaista käyttöä sisustuksessa. Ostin samalla sijauspatjan, ja molempien kuljettaminen kotiin samanaikaisesti sai jo masokistisia piirteitä.

Tiistai-illan kolonna

Sängyn kokoaminen osoittautui työläämmäksi kuin mitä kuvittelin. Kehikon kokoaminen vaati hieman yritystä ja erehdystä ennen kuin sen sai pysymään paikoillaan ilman apulaista. Ikävin osa oli ruuvien survominen paikoilleen ilman esiporattuja reikiä. Nahkamiehessä on toki oikeanlainen ristipää, mutta se ei ole tukevin mahdollinen työkalu voimankäyttöä vaativaan ruuvaamiseen. Ja ruuveja riitti. (Hieman myöhemmin kävinkin ostamassa ruuvimeisselin. Paikallisen Tarjoustalon valikoima oli suppea, mutta toivottavasti kahden ja puolen euron ruuvimeisselisarja osoittautuu ainakin hintansa arvoiseksi.)

Postipaketit saapuivat ongelmitta toimistolle reilun viikon toimitusajalla kahdessa erässä, keskiviikkona ja torstaina. Keskiviikkona kysyin työkaverilta autokyydin, ja paketit kulkivat helposti perille. Torstaina talutin yhden paketin pyörän päällä kotiin, ja viimeistä pakettia odotti sama kohtalo perjantaina. Näköjään ne paketit saa kulkemaan ennen pitkää ilman autoakin.

Ennen noutoa paketit odottivat tyylikkäästi vastaanottotiskin vieressä kaikkien nähtävillä. Sieltä yksi työntekijä olikin bongannut pianopaketin ja nimeni - sain kuulla olevani seuraava Mozart! (Piano ts. syntikka ei itse asiassa ollut siinä paketissa, missä oli pianon kuva, vaan siinä toisessa samana päivänä saapuneessa paketissa. Small talkia ajatellen veikkaus pianopaketin sisällöstä oli tarpeeksi lähellä totuutta.)

Seuraavana ostoslistalla ovat pöytä keittiöön, työpöytä, kunnon työtuoli ja jonkinlainen sohva. Näiden valinnassa voi tosin mennä tovi varsinkin, jos yritän ostaa nämä samassa erässä kuljetuksia helpottaakseni. Olohuone kaipaisi myös valaisimia. Olisi varmaan paikallaan katsoa ensin, saako kattoon lisää lamppuja, mutta tähän urakkaan en ole vielä ryhtynyt.

Byrokratiapäivitys

Saapumisbyrokratia ei ole erityisemmin edennyt. Vuokraisäntä on vihdoin allekirjoittanut vuokrasopimuksen, ja oma kappaleeni on luultavasti jo postissa. Yritin jo varata aikaa kaupungintalolta rekisteröitymiskäynnille. Soitin kaupungintalolle, jossa yritettiin tavoittaa oikeita ihmisiä. Uudelleenohjaukset tuottivat odotusta ja katkenneita puheluita, ja kolmannen puhelun lopuksi työntekijä jätti soittopyynnön (toivottavasti) oikeille ihmisille. Ainakaan seuraavana päivänä soittoa ei tullut, ja joutunen aloittamaan soittokierroksen alusta.

Netin rekisteröitymisohjeet ovat aika kirjavia. Jonkun mukaan rekisteröityminen tulee tehdä kolmen päivän kuluessa saapumisesta. Vuokraisäntää odotellessani on jo ehtinyt kulua kahdeksan arkipäivää, ja kaupungintalon yhteistyötä odotellessa kuluu vielä tovi. Toivottavasti syntymätodistusta ei tarvitse esittää, vaan EU-passi ja fyysinen habitus riittäisivät todistamaan syntymän tapahtuneeksi. Yritin kysyä myös tätä puhelimessa, mutta vastaus delegoitiin näille mystisille oikeille henkilöille, joiden kanssa tapaaminenkin olisi pitänyt sopia.

Rekisteröitymisen kirjavuudesta jatkaakseni, Rotterdamissa asumisen todistamiseen ei riitä pelkkä vuokrasopimus. Vuokraisännän kanssa pitäisi erikseen täyttää lomake, jossa vuokraisäntä hyväksyy vuokralaisen (ja ehkä perheen) muuton asuntoon. Onneksi en ole Rotterdamissa ja uskoakseni vältän tämän huikean hauskan lisäkierroksen.

Kuvakollaasi alkupäiviltä

Uuden asuinkaupungin saapumismaisemia 1

saapumismaisemia 2

saapumismaisemia 3

näkymä kotiovelta oikealle

näkymä kotiovelta vasemmalle

Jalkakäytävältä otettu kuva. Ikkuna olisi ollut ihan kosketusetäisyydellä, täällä yksityinen tila on selvästi totuttua pienempi.

Ydinkeskustan pikkukatu

Yhteinen eteistila

Sisustamatonta olohuonetta

Olohuoneessa sijaitseva energiatehottomuus

Kuva ovelta keittiöön/olohuoneeseen

Makuuhuoneen energiasyöppö

Pyörä ja päivän kuljetushaaste

Kämppä ulkoapäin. Ei naapureita ylä- eikä alapuolella!

Takapihan tunnelmallisia kujia

Selviytymispakkaus ensimmäisille päiville

Uusi liesituttavuus

Kolmas päivä

Aamu alkoi uudelta hotellilta työllistävillä uutisilla. Suomessa vuokralainen oli jo ehtinyt aloittaa kriisin ja pyytää uutta avainta vetoamalla edellisen häviämiseen. Sitä saa, mitä tilaa, kun ei valikoi vuokralaista tarpeeksi tarkkaan pärstäkertoimen perusteella! Kommunikaation edetessä avain kuitenkin "löytyi". Voin vain arvailla, onko lisäavaimen hankkimiselle mitään muuta motiivia kuin toisen tai kolmannen asukkaan majoittaminen pimeästi. Vuokrasopimuksessa sentään lukee, että lisäasukkaista neuvotellaan erikseen... no, akuutti avainepisodi saatiin sentään Suomen-edustajan kanssa haltuun. Tätä ja sähköpostia setviessä kello oli pyörähtänyt jo puoleenpäivään.

Päivän haave oli saada vuokranvälitysfirmasta puhelinsoitto, joka kertoisi vuokrasopimukseni olevan valmiina ja noudettavissa. Ehdotin tätä järjestelyä postin sijaan säästääkseni postitoimitukseen kuluvan ajan.
Soittoa ei kuitenkaan tullut koko päivänä, joten vietin lopun toimistotyöajasta keskeytyksettä toissijaisen aktiviteetin eli sisustamisen parissa. Itäreunan huonekalukauppa (Leen Bakker) oli lupaavin paikka sisustuselementti ykkösen eli sängyn jahdille. Kävin läpi kaupungin itälaidan ostarilta muutkin kaupat, mutta 500-2000 euron hintaluokkaan keskittyvät kaupat eivät houkutelleet tarkempaan perehtymiseen. Käytetyn tavaran kaupassa tuotteet vaihtuvat päivittäin hiukan. Repusta käytin hieman tilaa huikeanhintaisille lautasille 50 snt/kpl. Muutama sohva oli tarkemmalla vilkaisulla likainen ja isommista huonekaluista mielenkiintoni herätti yksinkertainen työtuoli 8 euron hintaluokassa ja pieni pöytä keittiöön laitettavaksi. En kuitenkaan ostanut mitään hankalan kokoista taakaksi, jotta voisin jatkaa ostoskierrosta.

Kokeiltuani Leen Bakkerissa muutaman patjan tuntumaa sain sänkyvalinnan tehtyä. Myyjä ei kokenut pärjäävänsä englanniksi ja huikkasi toisen myyjän paikalle selostamaan varastosaldoa minulle. Tämä oli jotenkin yllättävää, kun yleensä keski-ikäisetkin tuntuvat puhuvan täällä melko sujuvaa englantia. Voisin saada sängyn toimitettua tiistaiksi, mutta pohjarimat minun tulisi ottaa kaupasta mukaani jo samantien. Suostuin järjestelyyn.

Täydensin tilausta vielä vaatekaapilla, jonka värisävyn yritin suurpiirteisesti täsmäyttää sängyn väreihin tarjolla olleista kolmesta vaihtoehdosta. Huvituin huomatessani, että väri oli täsmälleen sama kuin sängyn kehikossa.

Tilauksen sai toimitettua haluamanani perjantaina tai tiistaina. Sama päivä ei tullut kyseeseen, vaikka olin lähtenyt ostoksille näinkin optimistinen mahdollisuus mielessäni. Tietäen sängyn (tai tarkemmin patjan) asumiskelpoisuuden kannalta ratkaisevimmaksi huonekaluksi otin kuljetuksen heti ensimmäiselle tiistaille.
Tilauksen varjopuolena oli se, että tilaus saapuisi myöhemmin ilmoitettavana kellonaikana 8-20 välillä ja tämä myöhempi ilmoitus ei välttämättä saapuisi suomalaiseen matkapuhelimeeni. Tämä epävarmuus ja vastaanottoon varautuminen voisi blokata kokonaisen työpäivän heti aloituspäivän jälkeen. Toisena ongelmana tiistaitoimitus jättäisi ma-ti yöksi nukkumisongelman. Nukkumisen ehtisin vielä ratkaista ostamalla uupuvat tarvikkeet (sijauspatja, peitto, lakanat, tyyny) hetimukaan-ehdoilla ja julistamalla ne riittäväksi nukkumissetiksi. Yhden työpäivän mahdollinen blokkauskin lienee neuvoteltavissa Q:n kanssa.

Pohjarimat kainalossa poljin taas asunnolle. Kävin asunnon seuduilla etsimässä asuntoon tavaraa ja erityisesti vuodevaatesettiä. Liinavaatteita ei näissä kaupoissa oikein ollut, mutta tällä uudella lähiostarillani olisi erityisen paljon kodinelektroniikkaa tarjolla. Saadakseni jotakin kantamuksia mukaan ostin asunnolle helppoa ruokaa. Mikroon sopivaa ruokaa en tunnistanut kaupassa, ehkä hollantilaiset eivät suosi eineksiä? Muiden kypsennysmahdollisuuksien rajoittuessa kattilaan ruokatarpeet painottuivat leipään ja kasviksiin. Hollantilainen kurkku maistuu oudolle, mutta keskikypsä goudsche-juusto meni täydestä suomalaiseen edamiin tottuneille makuhermoille. Ehkä tuoreella leivälläkin oli osuutensa asiaan. Ennen kuin lähdin takaisin hotellille, koputin toiseen naapurioveen. Sielläkin asui nuori (opiskelija)pariskunta.

Ajokilometrien karttuessa polkupyörästä oli jo selvinnyt, että satula kääntyy ylös ja alas turhan herkästi. Sen saattaisi vielä saada kiristettyä. Lisäksi ilman käsiä ajaminen ei onnistu, kun ohjaus ei pidä suuntaansa yhtä hyvin kuin aiemmin ajamissani pyörissä.

Näin talvikeleilläkin pyöräilijöitä näkyy niin paljon, että on helppo kuvitella pyöräilyn olevan osa kansallista identiteettiä. Toisaalta tuntuu oudolta, etten muista nähneeni vielä ainuttakaan pyöräilykypärää. Runsaista pyöräilykaistoista huolimatta täällä ajetaan välillä autojen seassa ja talviaikaan rengas haukkaa ajoittain lumikinosta, jolloin etupyörä lähtee luistelemaan satunnaiseen suuntaan. Pyöräilyonnettomuuksia ja törmäyksiä luulisi sattuvan.

Toinen päivä

Vuokranvälitysfirman toimisto oli juuri muuttanut uusiin tiloihin. Allekirjoitusten lomassa sain teetä ja vuokrasopimuksen tulkkauksen englanniksi. Pedanttina vuokralaisena halusin myös yleisvilkaisun yhdeksänsivuiseen tarkennusosaan, jonka olisi vaihtoehtoisesti voinut ohittaa lukematta. Materiaalin pituuden ja tylsyyden vuoksi en halunnut sanasta sanaan -käännöksiä, mutta saamani käännös oli lopulta hieman turhankin pitkä tiivistelmä sisällöstä. Selvästikin yhteyshenkilöllä alkoi olla kiire seuraavaan tapaamiseensa. Allekirjoitin sopimuksen ja sovimme avaimen luovutuksen sekä sähkömittarin luvun iltapäivälle. Aiempia aikoja ei ollut vapaana. Lähtöpisteeksi sovimme välitysfirman toimiston, josta jatkaisimme autolla asunnolle. Toimisto oli lähellä majataloa ja näin saisin kyydin matkalaukulleni.

Tuhlasin majatalolla hetken muuttoilmoituksen tekemiseen ja vakuusmaksun maksamiseen. Sovitun ajan tultua saimme matkalaukun kanssa kyydin asunnolle. Luettiin sähkömittari ja välittäjä otti asunnosta kuvia vuokraushetken kunnon dokumentointia varten. Sain avaimen haltuuni ja asunto oli täysin käytettävissäni!

Asunto on noin 40-neliöinen single-bedroom apartment eli suomalaisittain kaksio katutasossa. Keittiö on erotettu muusta tilasta lyhyellä väliseinällä. Havaitsemani poikkeamat suomalaiseen tai tavoittelemaani asuntokulttuuriin ovat ikkunoiden ja ovien vetoisuus, astiankuivauskaapin ja uunin puuttuminen, kaasuliesi ja lyhyt välimatka ikkunoista jalkakäytävälle. Vessassa ei ole lämpöpatteria vaan erillinen sähkölämmitin, jonka käyttäminen tuo tilaan palaneen hajua. Toivottavasti sähkölämmittimelle ei ilmene todellista tarvetta ja voin yksinkertaisesti olla käyttämättä sitä (vessa ei ole ulkoseinää vasten).

Ensimmäinen pullonkaula eli asunnon vuokraus oli nyt suoritettu; seuraava askel olisi rekisteröityminen kaupunkiin. Rekisteröitymistä varten olin suunnitellut pummivani paluukyydin välitysfirman toimistolle, joka oli kaupungintalon lähellä. Tämä suunnitelma kariutui siihen, että vuokrasopimuksen molemmat kappaleet kaipasivat vielä vuokranantajan allekirjoitusta.

Rekisteröitymisen ollessa mahdotonta aktivoin toissijaisen tavoitteen - sängyn hankkimisen ja asunnon saattamisen muutenkin asumiskelpoiseksi. Palasin jo löytämääni käytetyn tavaran kauppaan, joka oli pettymys. Tarjolla oli myöhäisintään 70-luvulta peräisin olevaa krääsää ja rojua. Kyseessä oli ensisijaisesti vanhan ja toissijaisesti käytetyn tavaran kauppa. Minulla oli vielä tunti aikaa ehtiä aivan kaupungin itälaidalla olevaan toiseen korvamerkitsemääni putiikkiin. Lähdin yrittämään, olisinhan huonoimmillaankin saanut reitin tiedusteltua valmiiksi seuraavaa yritystä varten.

Pienillä asuinaluekaduilla jouduin suunnistamaan vain karkean suuntatiedon varassa. Jossakin mutkassa kadotin suunnan. Aivan väärännäköisen risteyksen kohdatessani jouduin kysymään neuvoa. Kysyessäni suuntaa itään minulle osoitettiin suunta, joka karttaan verraten oli pohjoinen. Lisäksi avustaja sanoi määränpääni olevan kaukana. Ihme määre puolelletoista kilometrille... kiitin ja lähdin itsepäisesti kohti itää suuntaan, josta olin juuri tullut ja joka olisi lyhin reitti määränpäähän. Löysin perille kymmentä vaille viisi, mutta onnekseni kauppa oli auki puoli kuuteen eikä nettisivujen mukaisesti viiteen. Tämä käytetyn tavaran kauppa oli jättipotti: hyväkuntoisia ja samalla kohtuuhintaisia sohvia ja pöytiä, jopa astioita ja polkupyöriä. Päästäkseni alkuun astioissa ostin juomalaseja huikealla 15 sentin kappalehinnalla. Pööpöilin kiinnostuneesti myös pyöräosastolla, jonka valikoimassa oli viitisentoista pyörää. Rajoittumalla miesten pyöriin valikoima kapeni noin kahdeksaan ja hiljalleen sain haarukoitua suosikkini. Lyhyt testiajo ei paljastanut ongelmia, ja ostin 95 eurolla napavaihteisen pyörän, jossa oli napadynamo. Suomessa olin paria vuotta aiemmin etsinyt uutta pyörää napadynamolla ja päätynyt n. 500 euron pyörään. Jos Suomessa ostamani pyörä oli hinta-laatu-suhteeltaan kelvollinen, tämä oli loistava. Ajotuntuma oli hyvä ja mikään osa ei pintapuolisella vilkaisulla ollut vielä hajoamispisteessä.

Lupaavan näköistä sänkyä en tuolta kuitenkaan löytänyt. Parhaimmillaankin kuljetus ja patjan hankinta muodostaisivat hidasteita. Pyörä- ja lasiostokset suoritettuani huomasin, että vieressä oli vielä hetken aikaa avoinna oleva huonekalukauppa. Tutustuin siellä hetken valikoimaan ja kuljetusmaksuihin, mutta ostosinto ei ehtinyt syttyä. Kävin samalla ilmansuunnalla olevalla loppuajan hotellilla hakemassa avaimen ja asettumassa taloksi.

Nälkä alkoi hiipiä, ja parempaa evästä odotellessa välievääksi valikoitui kansainvälisesti tunnettu juustopurilainen. Vein lasit asunnolle ja aloin tehdä huoneista pohjapiirustuksia tarkkoine mittoineen. Tässä välissä naapureita saapui käytävään ja toinen heistä ehti koputtaa oveen ennen kuin pääsin itse moikkaamiseen asti. Tämän pariskunnan toinen osapuoli opiskelee ja toinen etsii töitä, ja heidän kanssaan jakaisin netin ja nettilaskun (jo vuokranvälittäjä mainitsi tästä). Pohjapiirrosten valmistuttua jatkoin kohti keskustaa ravintoloiden toivossa. Nepä olivat ehtineet mennä kiinni kymmeneltä ja luulin jääväni nälkäiseksi, mutta kebab-luolat ja dürüm mix pelastivat illan.

Saapumispäivä ke 16.1.

Minulla on tapanani sulkea pois mielestäni epäoleellinen informaatio. Olin lähtenyt lentokentälle tyypilliseen tapaani varustautuneena tiedoilla "Amsterdam, 8:15". Toisin kuin työmatkoilla, varasin matkan itse ja muistin edellämainitun oleellisen informaation lisäksi lentoyhtiön! Yleensä lentoyhtiötäkin täytyy kaivaa pitkään muistilokeroista, enkä saa siitä täyttä varmuutta.

Joka tapauksessa lähtöselvitysautomaatilla kävi ilmi, ettei lähtöselvitystä saanut tehtyä siinä pelkän passin varassa. Varauskoodiani tai muita tunnuksia en ollut tulostanut mukaan. (Kuvittele tähän jotakin tuomionpäivän musiikkia.) Hetken raksutuksen jälkeen muistin, että minulla on varmaan kymmenen vuotta kaapissa lojunut Finnair plus -kortti. Se kelpasi automaatille. Matka jatkui siis pienellä muistutuksella.
Hieman myöhemmin pulpahti mieleen sekin, että läppärillä ja mukana olleella irtisanomispäiväänsä viettävällä nettitikulla olisin lopulta saanut varauskoodin kaivettua sähköposteista.

Amsterdamiin laskeutumisen jälkeen seuraavat vaaran merkit ilmenivät matkalaukkujen noutohihnalla. Oma pakaasini pullotti pelkän sidontahihnan varassa niin, että pienimmät esineet pääsisivät hyvin putoamaan laukusta. (Pitikö taas pakata laukku niin täyteen, etteivät heikoiksi tiedetyt lukot pysy kiinni - no piti, onhan siinä se liina turvana!) Toisaalta pikkutavaroiden vaihtoehtoinen kohtalo olisi ollut sekajäte jo alunperin. Mahdolliset pienet laukustaputoamiset eivät tässä mielessä juuri harmittaisi.

Junalippu järjestyi aiemman kokemuksen perusteella lipputiskiltä. Lippuautomaatteja olisi runsaasti, mutta niillä ei kelpaa luottokortti vaan pitää olla joku paikallinen maksukortti. Itse juna oli vartin myöhässä. Yleensäkin Hollannin junat tuntuvat myöhästelevän tai peruuntuvan vähintään yhtä tiheään kuin nuo VR:n kotoisat murheenkryynimme.

Pikkukaupungin rautatieasemalta suuntasin ensimmäiselle hotellille viemään laukkua. Matkalla hämmästelin sulia jalkakäytäviä - oliko täällä lämmitetyt kadut ja jalkakäytävät vai suolattiinko niitä selvärajaisesti? Hiekoitusta tai aurausta ei jäljistä päätellen harrastettu.

Hotelli oli oikeastaan majatalo, ja ovikellon painamisen jälkeen ulkokautta saapui epämuodollinen, mutta ystävällinen omistaja. Hän päivysti rakennuksen toisella puolella antiikkitavarakaupassa ja nyt opasti minulle kierroksen majatalossa ja näytti, mihin avain kuului "piilottaa" lähtiessä - aivan oven viereen koristepatsaan alle (!). Vielä kun majatalon sisäovissa ei ole huoneita erottelevia lukkoja, luottamus tavarasäilytyksen luotettavuuteen ei päässyt nousemaan kovin korkealle.

Laiskuus voitti varkauden pelon, ja jätin painavimmat kantamukset majatalolle. Minulla oli 40 minuuttia aikaa ehtiä asuntonäytölle. A4-koossa tulostamani kaupungin kartta tarjosi yleiskuvan alueista, muttei parasta mahdollista opastusta katujen nimiin. Reitti oli onneksi melko selvä. Suurin haaste kulkemisessa oli se, että etäisyydet olivat paljon pienempiä kuin mitä olin karttaa katsoen arvioinut (Google maps ei tulostanut mittakaavaa kartan mukaan).

Asunnon esittelijä saapui muutaman minuutin myöhässä kaksipaikkaisen kompaktilla vuokranvälitysfirman autolla. Osoitteessa olikin peräti kaksi asuntoa vapaana. Molempiin kuljettiin yhteensä neljän asunnon yhteisen eteisen kautta. Takaoikealla oleva ja ensin näytetty petti odotukset yllättävällä tavalla: olohuoneessa ja keittiössä ei ollut lainkaan ikkunoita! Lasiovi asuntojen yhteiseen käytävään ei pelastanut paljoa, olohuone oli pimeä komero. Makuuhuone oli sen sijaan hyvinkin valoisa! Onneksi kadunpuoleisessa kämpässä nämä piirteet olivat päinvastoin: olohuone oli valoisa, makuuhuone pimeä. Kysyin vielä hintoja ja asunnot olivat jonkin verran kalliimpia kuin minkä hintaiseen asuntoon olin sopinut näytön. Paremman kämpän paremmuus näkyi 20 eur/kk korkeampana vuokrana.

Erikoisena piirteenä paremmasta asunnosta on kolme ovea ulos - makuuhuoneesta takapihalle, olohuoneesta käytävään ja olohuoneesta suoraan ulos. Myös siinä heikommassa kämpässä on ovi makuuhuoneesta takapihalle. Lämpöeristyksen kannalta ylimääräiset ovet ovat ikäviä.

Vetäydyin majatalolle puntaroimaan ja katsomaan muita asuntovaihtoehtoja. Olisiko vielä katsottava joku toinen asunto? Kun karsin pois vasta helmikuussa vapautuvat asunnot ja jo kuvissa ruman väriset asunnot, jäljelle jäi muutama siedettävän oloinen vaihtoehto. Näiden hinnat olivat jo katsottuja korkeammat eivätkä niiden sijainnit olleet aivan yhtä houkuttelevia. Kuvissa muutama asunto näytti tosin uudenkarhealta ja modernilta.

Vaakakupin kallisti lopullisesti ajatus siitä, että uusien näyttöjen järjestäminen siirtäisi aikataulua eteenpäin päivissä mitattavilla yksiköillä. Soitin ja ilmoitin haluavani vuokrata katsotuista asunnoista kadunpuoleisen (eli sen paremmin valaistun). Paperien allekirjoitus sovittiin torstaiaamuksi - välittäjän piti vielä soittaa asunnon omistajalle, haluaako tämä vuokrata asunnon minulle. Illalla sain sähköpostitse tiedoksi vuokrausehtoja - 2kk irtisanomisaika, 12kk minimivuokraus jne. Minulta vaadittaisiin lisäksi kopiot työsopimuksesta ts. vakavaraisuudesta ja passista. Etsin jo kopiofirman ydinkeskustan tuntumasta, mutta lopulta kopioiden ottaminen onnistuisi toimistollakin.

Kiertelin illalla etsimässä keskustan pohjoispuolella sijaitsevaa käytetyn tavaran kauppaa. Käyttämäni kartta ei ollut kovin tarkka pikkukaduista, joten kävelin ensin turhan pitkälle ja jouduin kävelemään toista katua takaisinpäin. Näin edessäni hieman epämääräisen oloiset tilat - siellä oli huonekaluja varastoituna ja siellä selvästi toimi jokin yritys, mutta se ei näyttänyt tavalliselta huonekaluliikkeeltä. Kierros sisällä paljasti tiiviisti pinottuja huonekaluja, joiden joukossa oli kohtuuttoman paljon samanlaisia uusia tv-pöytiä. Mitkään tuotteet eivät vaikuttaneet sopivan ainakaan akuutteihin tarpeisiini. Pian tästä puljusta poistuttuani löysinkin etsimäni käytetyn tavaran kaupan. Kauppa oli auki vain muutamia tunteja torstaisin ja perjantaisin, joten joutuisin palaamaan seuraavana päivänä uudelleen. Kävelin takaisin majatalolle sähköpostin ja vuokrauksen yksityiskohtien pariin.

Lähtövalmisteluja ja pakkaamista

Näin jälkikäteen ajatellen muuttovalmistelut 17.1. alkavia töitä varten olisi kannattanut aloittaa ennen joulukuun loppua ja työsopimuksen allekirjoittamista. Töiden alkamisesta oli kuitenkin kohtuullinen varmuus. Hyviä ideoita olisivat olleet Helsingin asunnon laittaminen vuokramarkkinoille ja irtaimiston tarjoaminen myytäväksi. Huutonetissä oli kahden viikon kiinteä huutoaika, mikä oli liian pitkä, jos tavaroita alkaa myydä vähän ennen loppiaista. Lisäksi asunnon vuokraaminen puolentoista viikon varoitusajalla oli aikamoinen haaste.

Tekosyinä vitkutteluun olivat kaiketi edellisen vuoden puolelta väitöskiireet, joulukuun kertausharjoitus, joululahjastressi ja kerhon hallitusjäsenyydestä kertynyt tilinpäätösherkku. Itseruoskintaan taipuvaisena nuo eivät kuulosta vielä riittäviltä syiltä lykätä muuttovalmistelujen aloittamista vuodenvaihteen yli.

Saadakseni muuttoasiat etenemään varasin lennon aikaiselle aamulle 16.1., kun töiden oli määrä alkaa 17.1. Laitoin asunnosta ilmoituksen ensin facebookiin, sitten TKK:n newseihin ja lopulta netin ilmaiselle vuokrailmoittelusivulle muutamaa kymppiä alemmalla vuokrapyynnöllä. Tutkiskelin asuntotarjontaa Hollannin päässä.

Noin vuorokauden kuluttua julkisesta ilmoituksesta kiinnostunut vuokralainen soitti ja sovimme asuntonäytön. Luonnollisesti kämppäni oli kaoottisessa järjestyksessä. Tavaroiden siirtelyyn ja pahimpien pölyjen pyyhintään meni taas tovi aikaa varsinaisilta matkajärjestelyiltä. Vuokralaisen taustat eivät olleet ihan ideaalit ts. paperilla katsoen hälytyskelloja oli havaittavissa. Persoonana vuokralainen kuitenkin jätti proaktiivisen ja harmittoman vaikutelman. Tunnustaen rajallisen vuokrausajan uskaltauduin solmimaan vuokrasopimuksen, varsinkin kun en osannut muotoilla itselleni mitään kunnollisia syitä kieltäytyä vuokrasopimuksesta. Ilmoittamani alkamispäivä 16.1. ja bulkkikalusteiden jättö asuntoon sopi vuokralaiselle mainiosti.

Hollannin asuntomarkkinoilla etsin aluksi kalustettuja kämppiä. Hiljalleen kuitenkin hoksasin, että yli vuoden mittaisissa vuokrasuhteissa hintaero kalustamattomaan asuntoon alkaa olla suunnilleen samaa suuruusluokkaa kuin käytettyjen kalusteiden kokonaisarvo! Ehdin soittaakin yhdelle välittäjälle ennen kuin aloin suunnata hakujani kalustamattomien asuntojen suuntaan. Samalla tarjonta parani.

 Jossakin vaiheessa Q:n edustaja vihjaisi lentopäivääni tietämättä, että lento kannattaisi varata sunnuntaille 13.1., jotta ennen töiden alkua jäisi aikaa järjestää asunto ja hoitaa paikalliset byrokratiat kuntoon. Huomasin olleeni optimisti, kun aioin tosissaan survoa muuttotoimet yhteen iltapäivään ja tuonakin päivänä olisin oikeassa kaupungissa vasta puoleltapäivin! Mainitsin lentopäiväni ja mahdollisen aliarvion byrokratian vaatimasta ajasta, jolloin samaa sähköpostiosoitetta lukeva toinen Q:n edustaja oma-aloitteisesti siirsi töiden aloituksen maanantaille 21.1. Tämä loksautti palapeliä paremmin kohdalleen.

Halusin vuokrata hieman Helsingin kämppääni isomman asunnon, joka olisi lyhyen pyörämatkan päässä Q:n toimistosta, mutta samalla vain kohtuullisen matkan päässä keskustasta ja rautatieasemasta. Hakualuetta olivat keskustan pohjoinen, koillinen ja itäinen reuna sekä kaupungin itäpuolella oleva kylä, jossa oli oma rautatiepysäkki. Yksi asunnoista alkoi vaikuttaa hinnaltaan, kooltaan (40m2), sijainniltaan (alle 3km toimistolle, puolisentoista km koko keskusta-alueelle) ja kuviltaan mainiolta, eikä katunäkymissäkään ollut moittimista. Jätin hakupalvelun viestilomakkeella pyynnön asuntonäytöstä keskiviikkoiltapäivälle 16.1. Näyttö järjestyi klo 13. Yritin olla tehokas ja saada vielä samalle iltapäivälle toisenkin näytön eri välittäjältä, mutta tämä suunnitelma kaatui sihen, etten saanut vastausta jättämääni näyttöpyyntöön. Olin ehkä liian tiukalla aikataululla liikkeellä (tiistaiaamuna viesti ke iltapäivän tai to aamun näytöstä). Katsoin valmiiksi noin viisi muuta kiinnostavaa asuntoa, joista voisin pyytää näyttöjä paikan päälle saavuttuani. Katunäkymät olivat melkein kaikissa viihtyisämpiä kuin mihin olen tottunut.


Expatica-sivustolla on mainittu monia maahanmuuttoon liittyviä byrokraattisia askelia. Niistä oikeastaan kaikki vaativat asunnon olemassaolon. Muuttoilmoitus luonnollisesti odottaa paikallisen osoitteen olemassaoloa, ja muuttoilmoitus on pullonkaulana paikalliselle sotulle. Paikallisen tilin avaaminen taas vaatii sotun ja osoitteen... no, aukipurettuna ensiaskeleet ovat suunnilleen seuraavat:
-vuokraa asunto
-tee muuttoilmoitus
-rekisteröidy asukkaaksi ja hae sotu
-avaa pankkitili
Asuntorumban helpottamiseksi varasin hotellin viideksi yöksi 21.1. asti. Taino, kun järkevää hotellia ei ollut viideksi yöksi, varasin kaksi eri hotellia yhteensä viideksi yöksi. Nämä ehdin varata ennen työn alkupäivän siirtoa ja maksoin turhaan siitä, että hotelli on lähellä toimistoa... kalliita öitä varsinkin, kun osa näistä osui viikonlopulle.


Tavaroiden pakkaaminen oli oma urakkansa. Selvitettyäni ja säikyttyäni muuttofirmojen hintatasoa tammikuun alkupäivinä Itella alkoi houkutella. Postimaksu on sentään suuruusluokkaa 50e/paketti, ja yhteen pakettiin saisi helposti yli 200e arvosta uushankintahintaista kodintarviketta. Katsoin myös vaihtoehtoa ajaa yksi autokuorma lautalla Saksaan ja autolla loppuun. Tämä olisi mahdollistanut muutaman keskikokoisen huonekalun kuljettamisen ja silti ollut kohtuuhintainen vaihtoehto, jos kuski ei pyydä palkkaa. Tämä hanke kuitenkin kariutui siihen, kun kuuliin Saksan nastarengaskiellosta. Kesärenkailla luikastelu olisi ollut liian riskialtista ja paikallisten nastattomien talvirenkaiden hankinta ja vaihtaminen liian monimutkaista. Autokuormaa ei toisaalta olisi kannattanut lykätä montaa kuukautta, jolloin kesärenkailla ajo olisi onnistunut. Siispä Itella.

Ennen varsinaista pakkaamista pyrin kokoamaan mahdollisimman paljon tavaroita sunnuntaiksi 13.1., jolloin sain tavaroita kuljetutettua autokyydillä sukulaisille. Tähän mennessä olin saanut myytyä tietokoneen näytön ja muutamia astioita puoliväkisin kaverille, lahjoitettua pientä kodintavaraa sekä pakattua golftarvikkeet, yhden repullisen vaatteita (mukaan tuotavaksi, kun joku tulee Suomesta vierailulle), kevyen pukupussin ja kaksi pientä Suomeen jäävää pahvilaatikkoa. Se ei ollut vielä paljon - maanantaille ja tiistaille jäi vielä melkoinen urakka pakata tavarat ja sijoittaa kysymysmerkiksi jääneet sopiviin paikkoihin.

[Sivuraide: suosittelen jokaiselle hamstraukseen taipuvaiselle säännöllistä muuton harjoittelua ja tavaroiden kriittistä läpikäyntiä: olenko käyttänyt tätä viiteen vuoteen, käytänkö sitä seuraavaan viiteen vuoteen ja millä hinnalla voin ostaa korvaavan tavaran viiden vuoden kuluttua? Tavarat pitää oikeasti nostaa yksitellen pois paikoiltaan niin, että huone tai vähintään huoneen puolikas on täysin tyhjennetty omista tavaroista. Silmämääräinen katsominen ei ole läheskään yhtä tehokasta kuin tavaroiden siirtäminen.]

Päädyin pakkaamaan neljä 10-30 kg pahvilaatikkoa täyteen sekalaista vaatetta, harrastusvälinettä ja kodintavaraa. Koska en tiennyt vielä tulevaa osoitettani, lähetin paketit Q-firmaan itselleni. Olin viemässä ensimmäistä esitiedusteluna toiminutta pakettia postiin, kun kuulin Hollannin rajat paketeille: 20 kg maksimipaino, 150cm maksimipituus ja lisäksi mittojen on toteutettava ehto "pituus+ympärysmitta < 300cm". Nämä ehdot olisi varmaan pitänyt googlata Hollannin postista eikä Itellan ulkomaansivuilta, jotka eivät erittele maakohtaisia rajoituksia. Lisäksi postitäti kertoi, kuinka paketteja lähetetään tullista takaisin, jos niissä on yhtään tulitikkua, kännykän akkua tai muuta vaarallista materiaalia - tai toisaalta grammaakaan ylipainoa. Ensimmäinen paketti oli pienin ja alle 10 kg, ja muistaakseni en ollut laittanut sinne mitään kyseenalaista materiaalia. Jätin tämän paketin sellaisenaan postiin. Hakiessani kotoa loppuja paketteja kaverin avustamana jouduin vielä purkamaan ja pakkaamaan uudelleen loput kolme pakettia. Yksi oli alunperin 22 kg, toisessa tiesin olevan aerosolia, kännykän akun ja "sekalaisten työkalujen" joukossa tulitikkuja, kolmannessa oli ehkä jotakin vastaavaa materiaalia. Ylipaino ja vaaralliset aineet purkautuivat tasaisesti ruumaan menevän matkalaukun sisällöksi, Suomeen jääviksi ja roskaksi. (Jännästi lentokoneen ruumassa voi kuljettaa vaarallisempia aineita kuin postipaketeissa.)

Saa nähdä, moniko neljästä postitetusta pakkauksesta pääsee Hollantiin asti ja moniko palautuu vanhempien iloksi. (Vinkki: kun lähettää pakettia itselleen ulkomaille, lähettäjäksi kannattaa merkitä joku, joka voi oikeasti hakea paketit Suomen postista ilman valtakirjaa riippumatta siitä, kuka on oikeasti nostamassa paketit postikonttorille.)

Historiaa

Muuton siemenet kylvettiin sattumalta vuonna 2010, kun sain vihjeen mielenkiintoisesta firmasta Q ja avoimesta työpaikasta Vantaalla. Tällöin päädyttiin työhaastatteluun, jonka jälkeen tein päätöksen jatkaa väitöskirjani parissa ja pitää kontaktin korvan takana. Haastattelija myös suositteli ottamaan yhteyttä valmistumisen lähestyessä.

Vuosi 2012 ja väitöskirjan valmistumisen uhka saapuivat yllättävän nopeasti. Yritin tavoittaa aiempaa kontaktiani. Tämäpä ei enää ollut saman firman palveluksessa. No, suorasoiton sijaan aloin katsoa
Q:n rekrysivuja. Suomessa oli aiemmasta poikkeavalla nimikkeellä paikka auki. Hain sinne ajatellen haun olevan läpihuutojuttu, mutta en saanut ollenkaan kutsua haastatteluun. Ehkäpä työnkuva ja profiilini olivat liian kaukana toisistaan...

Rekrysivut oli muotoiltu niin, että työpaikkoja hakiessa kaikkien maiden avoimet paikat vilisevät silmissä. Katsoin hieman tarkemmin firman työpaikkatarjontaa. Yhdysvaltojen, Saksan ja Australian ohella erityisesti Malesiassa ja Hollannissa on paljon paikkoja auki. Näistä Hollannissa yksi paikka erottuu kuin satuna: tehtävän kuvaus vastaa kiinnostustani ja jopa koulutusta! Alan hieman miettiä, pitäisikö hakea paikkaa.

Väikkärikiireet vievät päähuomion muutamaksi viikoksi, mutta näkemys työn perässä muuttamisesta alkaa vahvistua. Muotoilemalla vaihtoehdoiksi "muuttaa työn perässä Eurooppaan" tai "jatkaa torjuttuja hakemuksia ja yleistä jupinaa huonosta työtarjonnasta Suomessa", valinta helpottui. Sukulaisiltakin tuli kannustavia kommentteja, jotka ovat voineet myötävaikuttaa näkemyksiini.

Koska olin juuri saanut yhden lisäkierroksen nöyryyskoulua, viilasin työhakemusta huolellisesti ja sopivan päivän tultua lähetin sen. En enää muista tarkkaan, miten kauan hakemuksen käsittelyyn meni (viikko?), mutta seuraavaksi sain kutsun Skype-haastatteluun. Haastattelu tuntui etenevän sujuvasti ja firmastakin pysyi positiivinen kuva. Kysymysten keksiminen on aina hiukan haastavaa (taidan aina olettaa epäselvät asiat parhain päin sen sijaan, että kysyisin niitä?). Joitakin sain sentään esitettyä ja parhaiten jäi mieleen "Millaisia koulutustaustoja lähimmillä kollegoilla tai firman ydintoimintojen henkilöstöllä yleensä on?" Tämän sanoin toki englanniksi ja hieman sujuvammin sanamuodoin.

Skype-haastattelusta ehti kulua noin kaksi viikkoa, kun sain kutsun Hollannissa tapahtuvaan koitokseen. Kyseessä ei ollut varsinainen työhaastattelu, vaan koetilanne, josta yhteyshenkilö käytti sanaa 'test'. Firma maksoi lennot eräälle torstaipäivälle - aamulla Hollantiin ja illalla takaisin. Työhaastattelun mukainen pukeutuminen ja läppärilaukku saivat oloni tuntumaan kuin olisin oikealla bisnesmatkalla. Lento oli kuitenkin turistiluokassa, vaikka jostakin sain hetkeksi väärinkäsityksen, että liput olisivat peräti bisnesluokkaan.

Löydettyäni oikeat junat ja saavuttuani päämääränä olevaan kaupunkiin nappasin rautatieaseman kebabkioskista lounasta. Vatsan täytyttyä matkustin taksilla firman toimistolle. Toimisto näytti aika hulppealta pylväineen ja lasipintoineen. Koska illan paluuaikataulu vaikutti tiukalta, vinkkasin taksikuskin palaamaan testiaikataulun mukaisena aikana toimistolle. Ajattelin säästäväni yhden taksin odotusajan tällä tavalla.

Lounasta venytettyänikin olin melkoisen paljon etuajassa perillä. Istuin odotustilaan menemättä vastaanottovirkailijoiden luokse. Lopulta varttia ennen tapaamisaikaa toinen heistä kysyi, ketä olin tulossa tapaamaan. Vastasin, vaikka en olisi halunnut ilmaista olevani noin kovasti etuajassa paikalla. Ehkäpä lentokoneella matkustava saisi etuajassa olemisen kuitenkin helpommin anteeksi eikä antaisi huonoa vaikutelmaa huonolla ajanhallinnallaan?

Testitilanteessa kaksi haastattelijaa esittivät minulle reaalimaailman skenaarion ja kyselivät mallintamiseen, käyttöliittymiin ja algoritmeihinkin liittyviä kysymyksiä. Osana testiä näpräilin hieman firman omalla ohjelmointikielellä, joka oli myöhemmin antamani palautteen mukaan "tehokas ja siedettävän käytettävä". Haastattelijat olivat hieman huvittuneita siitä, että moni muukin oli antanut samanlaisen kuvauksen.

Itse testin aikana tunsin olevani pari kertaa jäässä suhteettoman yksinkertaisissa kohdissa - en ollut päässyt kunnolla samaan ajatukseen kysymyksenasettelun kanssa edes yhden selityskierroksen jälkeen. Ennen pitkää ja hieman alkuunpotkaistuna - joskus virheidenkin jälkeen - yhteisymmärrys aina löytyi. Useimmat kysymykset olivat sentään selkeitä ja kyllä-ei -kysymykset olivat jopa helpon oloisia.

Koska blogiolosuhteissa kukaan ei ole estämässä briljeerausta, käytän tilaisuuden hyväkseni: vaikeimman algoritmisuunnittelun kysymykseen keksin elegantin ratkaisun noin viidessä sekunnissa. (Objektiivisen mittaajan mukaan tämä aika tarkoittanee vajaata kymmentä sekuntia.) Ongelma oli kuitenkin aika vaikea ja bruteforce-lähestymistapa johtaa tehottomaan ja suttuiseen ratkaisuun. Useimmat vastaajat kuulemma yrittävät jotakin bruteforce-suunnalta.

Kysymysten (ja/tai testiajan) loputtua pääsin odottamaan firman taukotilaan. Siellä oli kahvin lisäksi suklaapatukoita, virvoitusjuomia ja hedelmiä vapaasti otettavissa. Ihan hauska etu sinänsä, joskin sisäinen kyynikkoni alkoi pian miettiä pitkän ajan terveysvaikutuksia.

Lopulta haastattelijat saapuivat ja toivat mukanaan työtarjouksen. Mitä ilmeisimmin olin osoittanut testissä työhön riittävät taidot. Olin henkisesti varautunut malliin, jossa oltaisiin seuraavaksi neuvoteltu palkka ja muotoiltu työsopimuksen ehdot. Työtarjouksen tyrkkääminen nenän eteen sai minut hieman hämmästelemään, varsinkin kun se ainoa palkalta näyttävä numero oli selvästi odottamaani pienempi.

Viikon kuluttua lähetin ehdollisen hyväksyntäni. Tärkeämpänä osana ehtoja oli autoedun vaihtaminen rahaksi, mikä toi palkan odottamalleni tasolle. Sopimuksen alkuperäisillä sanamuodoilla autoedun sai kyllä jättää käyttämättä, mutta tässä säästynyt raha olisi jäänyt firmalle! Toinen ehto oli hakea Hollannin viranomaisilta veronalennusta. Jostakin syystä Hollannin viranomaiset antavat tuntuvan alennuksen henkilökohtaisessa verotuksessa, kun ulkomailta palkataan henkilö jokseenkin korkean profiilin työhön.

Sopimuksen yksityiskohtia hierottiin sähköpostitse usean henkilön kesken vielä viikon jälkeenkin ja haastattelija kysyi uudelleen, olenko ottamassa paikkaa vastaan vai en. Ennen pitkää hierominen päättyi ja oli aika allekirjoittaa työsopimus, joka saapui kuriirifirman DHL toimittamana. Hauskana yksityiskohtana DHL antoi minun valita netissä toimituspäiväksi jouluaaton, muttei (ylläri) toimittanut sitä jouluaattona. Asiakaspalvelija soitti sitten ensimmäisenä joulun jälkeisenä arkipäivänä ja sovimme toimituksen postilaatikkoon. Näin pääsin vihdoin allekirjoittamaan sopimuksen ja miettimään seuraavia vaiheita. Työn oli määrä alkaa tammikuun 17.

Lyhyesti blogista

Tässä blogissa nuori suomalainen tietotyöläinen kuvailee muuttoprosessiaan Alankomaihin ja tunnelmia kotiutumisesta. Tekstin mukaansatempaavuudesta ja lukijaystävällisyydestä ei anneta takeita suuntaan eikä toiseen.