Siirtomaiden ihmeitä

Jos itse emomaasta kirjoittaminen on hyytynyt, lienee aika kirjoittaa hieman kokemuksista riistom... siis siirtomaissa, tarkemmin sanottuna kahvilaadun ja ohjelmointikielen saarella.

Siirtomaiden historiasta paljastui sellainen yksityiskohta, että 1600-luvun kähinöiden keskellä Hollanti sai haltuunsa mm. 3 neliökilometrin saaren Aasian meriltä ja sinetöi näin herruutensa tämän blogikirjoituksen siirtomaahan, kun vastavuoroisesti Amerikan puolella Uuden-Amsterdamin siirtokunta siirtyi englantilaisten hallintaan. Jotkin lähteet mainitsevat saarikaupan jokseenkin tasapuoliseksi neuvottelutulokseksi.

Ensimmäinen siirtomaan näkyvä erikoisuus oli liikenne, jonka kaoottisuudessaan vetää vertoja aiemmin nähdyille esimerkeille. Jos tiellä on yksi kaista per ajosuunta, moottoripyöriä vilisee niin oikealla kuin vasemmallakin, ja väistötarpeita syntyy tiheään. Vastaantulevien kaistaa käytetään luontevasti, kunnes vastaantuleva liikenne pakottaa reunimmaisen menopelin palaamaan omalle puolelleen tietä.Välillä saatetaan pysähtyä tien laitaan juttelemaan niin, että kolmannes kaistasta on tukittu. Katolla matkustamista harrastettiin myös jonkin verran.

Liikenteessä automerkkien jakauma kiinnitti myös huomiota. Daihatsu, Isuzu, Toyota, Mitsubishi, Honda, Mazda, Suzuki, Nissan, Kia... japanilaiset ja korealaiset ovat vallanneet nämä automarkkinat käytännössä kokonaan. Muutama kiintiöbemari, -fordi, -chevy ja -mersu sentään ehti osua silmiin, kun seuranta-aika oli tarpeeksi pitkä. Moottoripyöriä oli näppituntumalta kaksinkertaisesti autoihin verrattuna. Joskus saman moottoripyörän selkään mahdutettiin laihialaistyyliin koko nelihenkinen perhe.

Tyypillinen näky liikennevaloissa

Näkymä becakin (polkupyörätaksin) kyydistä

Liikenteestä puheenollen, 60 kilometrin junamatka maksoi huikeat kymmenentuhatta rupiaa (60 snt). Saman hinnan sai maksaa läntisen brändin appelsiinimehusta, kun junassa tuli jano. Paluumatkan junalippu maksoi tuplasti menolippuun verrattuna - en tosin alkanut kysellä, miksi hinta oli noussut niin radikaalisti menomatkasta. Polkupyörätaksit maksoivat saman kaksikymmentätuhatta suunnilleen matkasta riippumatta.

Kulku junalaitureille tapahtui - ei siltoja tai tunneleita pitkin vaan tyylikkäämmin - kävellen suoraan raiteiden yli tai niillä jo olevien junien läpi. Junissa ei ollut valittamista, joskaan saniteettitiloihin en tutustunut ja iloa täysin vapaasta istumaloossista himmensi havainto siitä, että juuri tuon loossin kohdalla tuuletin ei toiminut. Ikkunatuuletus sentään toimi matkan aikana ja ilmanlaatu olisi muutenkin ollut siedettävä vain tunnin matkalle.

Siirtomaan aamupalatottuuksiin kuuluvat mitä ilmeisimmin riisi- ja lihakomponentit. Ainakin niitä oli systemaattisesti tarjolla lentokoneessa ja kahdessa eri hotellissa aamiaiseksi kutsutulla aterialla. Ravintolaruoasta ei oikein koskaan tiennyt, tuliko tilattua täysi annos vai yksi ruokalaji, joka tarvitsee kylkeensä vielä jotakin muuta. Riisinkin seassa tuli aina kasviksia ja jopa lihaa. Paikallisten tuttavuuksien painostamana tuli kuljetettua vatsalaukkuun hieman vuohenaivoja ja -luuytimiä. Syömisestä ei oikein voinut puhua, kun perään teki mieli heittää mahdollisimman nopeasti jotakin tutumpaa ruokaa antamaan tutumpia tekstuureja ja makuja. Juomaerikoisuuksista käyttökelpoisimpia olivat guavamehu ja (vaikkapa inkiväärillä) maustetut juomat. Se tuli niin ikään todettua, että papaija ja kookos ovat parhaimmillaan jossakin muualla kuin juoman pääkomponenttina.

Erään päivän ohjelmaksi valikoitui temppelikierros Boroduburilla ja Prambananilla. Näille kohteille pääsy edellytti kuskin palkkaamista päiväksi, mikä oli paikallisittain kallista, mutta länsimaalaisittain ei vielä ylittänyt kirpaisukynnystä. Varauste tehdessä hotellista varoiteltiin, että kuski ei puhuisi englantia, mutta puhuipa kuitenkin. Kuskin puheista särähti korvaan se, että tämä oli käynyt jonkin yliopiston. En hoksannut kysyä, suorittiko tämä tutkinnon loppuun, mutta joka tapauksessa ammatinvalinta kertoo omaa kieltään maan koulutuksesta työelämään -putken toimivuudesta (tämä ei ollut ainoa esimerkki ylikoulutuksesta).

Suunnitelma käydä löntystelemässä Merapi-tulivuorella jäi lähtökuoppiinsa: pari viikkoa ennen matkaa tulivuori muistutti aktiivisuudestaan ja hönkäisi tuhkaa ilmoille. Muilta osin joulukuun alku osoittautui hyväksi ajaksi matkustaa siirtomaahan. Sadekausi näkyi vain muutamana päivänä, kun iltapäivällä tiputteli parin tunnin ajan vettä. Sade ei ollut sen intensiivisempää kuin mitä eurooppalaiset sateet yleensä ovat. Silti kadut alkoivat tulvia, siirtomaan infrastruktuuri ei siis liene kehuttavalla tasolla. Turisteja ei ollut sisämaakaupungissa lähes ollenkaan, ja lähempänä rannikkoa olevassa turistikaupungissakin bongattujen länkkärien saldo lienee parinkymmenen tuntumassa. Turistikaupungin hotellissa oli huomattava aasialaisenemmistö, joka sulautui ulkonäöllisesti paikallisväestöön niin että turistien todellinen määrä oli vaikeasti hahmotettavissa.

Borobudur

Fantteja!

Prambanan

Yksi sisämaakaupungin pyhistä eläimistä

Emämaan vaikutus näkyy katubaarin juomavalikoimassa (juice wortel, porkkanamehu)

Ei hullumpi allasosasto yhdelle hengelle - koko allasosasto oli sinne saapuessani tyhjä lukuunottamatta kuutta henkilökunnan edustajaa

Huoltoasema indonesialaisittain

Prinssin palatsia sisämaakaupungissa

Kuninkaallinen koira prinssin palatsilla

Vaikka Proofs from the Book on kokonaisuutena viihdyttävä opus, tämä sivu löi läpi efektin hanki jatkossa parempaa matkalukemista!

Niin kauan kun Euroopan puolelta on haastava keksiä mielenkiintoista kirjoitettavaa (luettavasta puhumattakaan), seuraava looginen askel Hollanti-blogisarjassa olisi Curacao, Aruba tai Sint Maarten.
Aika näyttää, koska näistä tulee oma merkintänsä.

Paluu arkeen

Heipä hei kesätauon jälkeen. Blogi-isäntänne kävi Suomessa muun muassa vesihiihtämässä ja ihmettelemässä asunnossaan tapahtuneita tuhoja (kiitokset Remontti-Reiskalle jälkien paikkaamisesta).

Asunnosta jatkaakseni - se on jälleen vuokramarkkinoilla, tosin tällä kertaa ammattilaisten käsissä. Tällä onnistumishistorialla ja paneutumishalulla taitaa olla ihan hyvä vaihtoehto maksaa se 1kk vuokra + alv välityspalkkiota vuokralaisen järjestymisestä vähintään vuoden ajaksi. Periaatteellisena riesana hampaankolossa on tieto siitä, että Suomessa vuokranantaja maksaa tämän välityspalkkion, mutta Hollannissa pääsin maksamaan saman lystin vuokralaisen ominaisuudessa. Hollannista Suomeen päin muuttava voisi näemmä välttää molemmat välityspalkkiot.

Täällä Hollannissa opin äskettäin uuden reitin työpaikalle. Jo aiemmin olen laittanut nähtäväksi kaupunkimaisemaa työmatkan varrelta, joten laitetaan nyt tämä toisenlainen työmatkamaisemakin näkyviin:

Yllä ja alla: maisemia työmatkalta. Lampaat eivät osuneet kuvaan.

Tällaisia nelisorkkaisia asukkaita on siis eräässä hollantilaisessa kaupungissa noin kahden kilometrin päässä keskustasta. Siinä missä suomalaisilla on metsät ja järvet, hollantilaisilla on pellot, lehmät ja tietenkin kanavat.

Syntymäpäivänä on paikallisen tavan mukaista tarjota kakkua työpaikalla. Leivonnaisten kaappaus työmatkalla sai omana juhlapäivänäni hieman mutkia matkaan, kun lähin leipomo oli vielä kesälomalla - ja muutenkin olisi sinä viikonpäivänä auennut puoli tuntia ohikulkemistani myöhemmin. Koukkasin sitten varasuunnitelmana lähimmän ja ainoan tietämäni toisen leipomon kautta. Kun kakut olivat jo paketissa ja oli maksun aika, en kuullut tai ymmärtänyt kuulemaani hintaa. Tarjosin lonkalta kahdenkympin seteliä kolmesta kakusta. Myyjätädin ilme vihjasi, että jokin oli pielessä - ja tarkemmin selvittäessäni hinnaksi paljastui muikeat 48,60€. Tulipahan sitten nautittua turistirysäkakkuja syntymäpäivän kunniaksi. Tähteitä riitti naapurillekin illalla.

Kesäsää on Hollannissa hiukan erilainen kuin Suomessa. Hellepäiviä osui kohdalle, ja näitä seurasi useimmiten illan tullen ukkonen. Tuuli tekee tietysti oman osansa ja sää vaihtuu nopeammin kuin Järvi-Suomessa.

Bensaa suonissain

Vastauksena viime viikon kieliarvoitukseen alle bagage is gelost viittaa siihen, että viimeisetkin matkatavarat on nostettu lentokoneesta laukkuhihnalle asti.

Toisen sukulaisvierailun myötä tuli vuokrattua auto ja ihmeteltyä paikallisten kaupunkien lisäksi moottoritieliikennettä. Ajomaisemia katsellessa jopa pohjanmaalaiselta pääsisi älähdys 'kaaheen aakee laakee'. Tasaista peltoa sekä lehmä- ja lammaslaitumia riittää. Muutamia puitakin on jätetty peltojen väliin. Näin äkkisiltään muistellen suurimmat silmin erottamani korkeuserot koko maassa ovat olleet ihmisen tekemiä penkereitä siltoja varten.

Mäkien puutteesta huolimatta ajaessa saa olla tarkkana, sillä moottoriteillä samansuuntaisten kaistojen määrä vaihtelee sattumanvaraisen oloisesti kahden ja viiden välillä. Päätiestä irtoavat kaistat sentään irtoavat johdonmukaisesti oikealle. Lisäksi pikkuautot tempoilevat tuulenpuuskissa sinne sun tänne, ja kaista käy äkkiä kapeaksi, ellei rattia purista koko ajan tukevasti. Liikenne on myös aika kurinalaista - vasemmanpuoleisimmalla kaistalla on toki samanlaisia hurjastelijoita kuin Suomessa, mutta naapurimaan vaikutus ei juurikaan näy. 130-140 km/h nopeusrajoitukset ovat tässä viiteryhmässä vielä skandinaavisen turvallisia.

Hollannin-matkoja suunnitteleville varoitukseksi: ravintoloiden ruokalistat pätevät illallisaikaan, ja lounaaksi saa valita erinäköisiä sämpylöitä. Lämmintä ruokaa iltapäiväkahdelta haluavan kannattaa tiedostaa olevansa hulluille tavoille oppinut turisti, jollaisille tarjotaan palvelua hyvin harvoissa paikoissa.

Heinäkuussa allekirjoittaneelle on tiedossa Suomen-lomailua. Lomiin liittyen juhannusviikonlopusta kuulee täällä vain silloin, kun suomalaiset siitä muistuttavat. Niinpä skandinaaviset juhannustraditiot mökkeineen menivät tänä vuonna vaivihkaa sivu suun.

Viikko sitten tuli kulttuurivaikutuksen alaisena käytyä katsomassa hollantilaishuumoria, siis amerikkalaisten esittämää huumoria hollantilaisista tavoista. Yksityiskohdista mieleen jäivät

• korkea kivunsietokynnys ts. "Ai niin, et ole hollantilainen, joten haluat varmaan kipulääkkeitä nyt kun poraan hampaitasi?"
•  vihkimisrituaali - siinä missä suomalainen sanoisi kriittisellä hetkellä 'tahdon' tai amerikkalainen 'I do', hollantilainen sanoo 'ja'; tämän jälkeen osapuolet allekirjoittavat sopimuksen, ja muutamat vieraat todistajat samoin
• syntymäpäiväjuhlat: asetetaan tuolit rinkiin ja istutaan niillä vaivautuneen hiljaisuuden vallitessa; aina uuden henkilön saapuessa tämä onnittelee päivänsankaria ja kaikkia päivänsankarin tuttuja ja sukulaisia päivänsankarin syntymäpäivästä

Kysyin kollegalta, mitä mieltä tämä on hollantilaisista syntymäpäiväjuhlista. "Oh, they are the worst ever... people sit in a ring of chairs." Ilmeisesti stereotypiat ovat tarkempia kuin voisi uskoa!


Alla on lukijoiden kesäpäivien ratoksi kuvapankin puhdistuksen tuloksia. Muistaakseni kaikki otokset ovat ennen julkaisemattomia.

Tässä ja kahdessa alemmassa kuvassa on kuvattu sormenpään lisäksi parkkihallia á la Hollanti, joskaan harmillisesti koko hallin laajuus ei pääse näissä otoksissa oikeuksiinsa.

Olen tietoisesti jättänyt vuokra-asiasta kirjoittamisen vähemmälle, jotta tilaa olisi iloisemmillekin teemoille. Tämä kuva sattui löytymään kameran kätköistä ja se kertonee tilanteesta riittävällä tarkkuudella.

Tuntikirjanpitoa modernein välinein joltakin menneeltä viikolta. Alin numero ei ole oma puhelinnumero, joten sitä ei tarvitse sensuroida.

Kaikkea en tajunnut pehmustaa asianmukaisesti muuton yhteydessä. Kaksi samanlaista 'kukkaruukkua' meni eri lähetyksissä täsmälleen samalla tavalla halki neljään osaan. Onneksi palapelin pysyvä ratkaisu on lähellä.

Hollantilaista rahtikonttiarkkitehtuuria. Kyllä, tällä asuinalueella talot on rakennettu vieri viereen ja kerroksiin asetelluista rahtikonteista, ja ulkopuolelle on tehty portaikot teräsritilöistä.

Lisää viihdyttävää julkisivuarkkitehtuuria

Van Gogh - ei oman kämpän seinällä vaan museossa

Melko puhdas ts. levätön kanava ja kumiveneilijöitä

Pienen taidegallerian sisääntulo. Tuoli lähes hukkuu taustaväreihin

Paikallinen logistiikkaratkaisu

Hoe gaat het met jou?

Hollantilaiset ovat laiskoja nimeämään katuja. Ei ole mikään ongelma tai harvinaisuus, jos katu on oma poikkikatunsa. Esimerkiksi kaupunginosan pääväylä voi tehdä sadan metrin poikkipiston sivulle - sekä pääkadulla että poikkipistolla on sama nimi. Asuinalueen pääkatu taas saattaa tehdä U-lenkin alueen ympäri, selvitä useammasta kuin kahdesta T-risteyksestä 90 asteen kulmassa ja tehdä muutaman U:n keskeltä lähtevän liityntähaaran - kaikki pätkät samalla kadunnimellä.

Kadunnumerot puolestaan etenevät vinhaa vauhtia. Jokainen ovi on oma numeronsa, ja parhaimmillaan numero kasvaa parin metrin välein. Muuten numerointilogiikka vastaa suomalaista: parittomat numerot sijaitsevat yhdellä puolella katua ja parilliset toisella, ja numerointi kasvaa siksakina kadun puolelta toiselle. Erilaisena esimerkkinä Berliinissä kadunnumero 1 on vastapäätä kadun suurinta numeroa, ja numerointi kasvaa U-lenkin mukaisesti edeten yhtä kadun puolta ja palaten toista kadun puolta pitkin.

Ajokortin hankkiminen on näppärästi miinoitettu prosessi. Maassa asuville EU-ajokortti on voimassa kymmenen vuotta sen  myöntämisestä. Paikalliseen ajokorttiin päivittäminen tapahtuu niin, että henkilöllisyys todistetaan passilla ja aiempi ajokortti luovutetaan viranomaisille. He lähettävät ajokortin sen myöntömaahan varmistettavaksi. Sitten tähtien ja kuiden asennosta riippuen joko kolmen viikon tai kolmen kuukauden kuluttua hakija saa haltuunsa vanhan ajokorttinsa ja paikallisen ajokortin.

Onneksi en aio ajaa autolla päivittäin. Kävisi muuten tuo paikallisen ajokortin hankkiminen vaikeaksi. Nytkin täytyy hieman varoa, kun kesällä saattaa Suomessa tulla vastaan joitakin ajorupeamia.

Firman kielikurssi on nyt alkanut. Niinpä onnistun jo suoltamaan muutamia lauseita:

Ik kom uit Finland en ik woon in Nederland. Ik spreek een beetje Nederlands. Waar woon je, hoe gaat het met jou?

Yleisenä havaintona, pikahollannin saa muodostettua, kun tuottaa saksaa ja pudottaa yli nelikirjaimisista sanoista viimeiset kirjaimet pois. Tämän osumatarkkuus päihittää pikaviron, jossa suomenkielisistä sanoista pudotetaan viimeiset kirjaimet pois. Ylläolevat ilmaisut pikahollanniksi kuuluisivat suunnilleen näin:

Ich komm aus Finlan und ich wohn in den Niederlande. Ich sprech ein bissche niederländisc. Wo wohns du, wie geht es dir?


Jokunen sana osuisi paremmin kohdalle ruotsin kuin saksan perusteella ja moni vokaali tuplataan sanojen keskeltä. Näillä ns. toisen asteen korjaustermeillä pikahollanti toimisi jo aika hyvin, kunhan ei mennä ääntämiseen asti. Ainakin uit -> [äyt] yllättää suomalaisen kuuntelijan.

Loppukevennykseksi mainitsen Schipholin matkalaukkuhihnan tauluissa näkemäni enemmän tai vähemmän kannustavan tekstin, jonka merkitystä voi arvailla:

Alle bagage is gelost.

Kuninkaalliset synttärit, ainakin melkein

Uuden kirjoitettavan keksiminen vaatii kerta kerralta pidemmän päivitysvälin. Ehdinpä ainakin kirjoittaa yhden merkinnän huhtikuun puolella!

Paikalliset kakut ovat hyviä. Niiden maku saa hieman plussaa, rakenne erikosen paljon plussaa ja hintakaan ei ole paha. Ulkonäkö usein hämää - yksinkertaiseltakin näyttävissä kakuissa on jokin täyte, joka tekee niistä kylmäsäilytettäviä. Tämän viikonlopun maistiaisissa kylmäsäilytettävyys olisi kannattanut todeta ennen kuin jättää kakun yöksi huoneenlämpöön... toisaalta sekin vaihe on kai hieman parempi kuin se, jossa viimeisetkin palat on syöty.

Hollantilaiset ovat tienneet sanoa, että heillä on töykeän kansan maine. Lisäksi ekspatriaattien sivustoilla on pitkiä keskusteluja siitä, miten hollantilaiset ovat sulkeutuneita ja verkostojen rakentaminen on vaikeaa. En olisi osannut oma-aloitteisesti kiinnittää kumpaankaan asian huomiota. Ovatkohan suomalaiset jo tottuneet molempiin? Erikseen ajatellen, muutamalta paikalliselta tuntuu välillä unohtuvan muiden ihmisten olemassaolo - ei mitenkään katastrofaalisesti, mutta niin ettei kohteliaisuus- ja ystävällisyyspisteitä erityisesti kerry. Sen vastapainoksi harmaasta massasta erottuu ystävällisiä ja avoimia ihmisiä sekä small talkia. Eilen liikennevaloissa pyöräilijä ja autoilija olivat pysähtyneet juttelemaan (autoilijan punaiset kestävät melko kauan), ja jo useamman kerran autoilijat ovat töötänneet lyhyesti ihan vain moikatakseen tuttuja. Asiakaspalvelun osalta ainakin pyöräliikkeessä ja lamppukaupassa palvelu on jatkunut oma-aloitteisesti, vaikka olen tullut paikalle kahta minuuttia ennen sulkemisaikaa ja asia ei ole selvinnyt ihan viidessäkään minuutissa.

Maksuliikenteessäkin on kulttuurieroja. Avatessani pankkitilin, saldo meni muutaman euron miinukselle käsittelykuluista. Ennen kuin sain ensimmäisen palkan tälle tilille, olin ehtinyt hankkia pakollisen sairausvakuutuksen. Vakuutusta otettaessa ilmoitin myös pankkitilini numeron. Ja hupsis, vuoden vakuutusmaksukönttä (reilu tonni) lähti tavalliselta pankkitililtä, jolle en ollut vielä kertaakaan laittanut rahaa. Tämä taitaa olla yksi niistä korkean luottamuksen yhteiskunnista? Hauskana yksityiskohtana en huomannut edes käsittelykuluja miinussaldosta. Aiemmista pankkiasiakkuuksista minulla oli mielikuva, että äänekkäät tilinylitysvaroitukset ja parinkympin käsittelykulut hyökkäävät kimppuun jo ensimmäisen euron miinussaldosta, jos nyt miinussaldoa saa ylipäänsä rakennettua mitenkään muuten kuin pankin omilla kuukausimaksuilla.

Vuokran olen maksanut täällä laittamalla omalta tililtä kuukausittain toistuvan toimeksiannon. Olen ilmeisesti systeemihäirikkö - vuokranvälitysfirma haluaa minun täyttävän incasso-lomakkeen, jolla tiliäni voidaan veloittaa automaattisesti. Se vaikuttaa suoraveloitusta vahvemmalta oikeudelta, mutta menköön. Muuten sähkölaskun maksaminen pitää tehdä erikseen joka kvartaali.

Hollantilaiset eivät vietä vappua, mutta kuningattaren päivä 30.4. on vapaapäivä. Teknisesti ottaen tämä on kuningattaren äidin ja edeltäjän syntymäpäivä, mutta kuningatar haluaa juhlia mielummin huhti- kuin tammikuussa. (Äitien syntymäpäivistä puheenollen - hyvää syntymäpäivää!)

Tänä viikonloppuna ruokaostoksilla sai kaupanpäälliseksi söpön kuningatarhahmon.

Olohuoneen kattolamppu on haasteista huolimatta asennettu ja todettu toimivaksi.

Alla kuvia matkalta salsabileisiin. (Kuvien ja kuvatekstien asettelu blogger.comissa on haastava laji.) 

.

Maaliskuun toinen

Pääsiäinen ja siihen ajoittuva ensimmäinen Suomen-vierailu lähestyvät. Täytynee päivittää blogia ennen kuin olen taas jonkin aikaa pois otollisista kirjoitusmaastoista.

Alunperin tarkoituksenani oli kirjoittaa blogia ajatuksella "miten muutetaan ulkomaille" tai nimenomaisesti Hollantiin. Jos tarpeeksi hyvää ohjetta ei löydy, sellainen täytyy kirjoittaa itse! Rakenne ja lähestymistapa on hajonnut ohjeesta ja esimerkistä blogimaisemmaksi, mutta ah niin mehevät byrokratiapäivitykset ovat kieltämättä olleet sisällössä etusijalla. Voin vain kuvitella, miten lukijat ovat lähes pudonneet tuoleiltaan seuratessaan kiivasta jännitysnäytelmää siitä, saapuuko kaupungintalolta rekisteröitymisen vahvistuskirje ja henkilötunnus luvatun viikon kuluessa rekisteröitymisestä vai pitääkö asiasta ottaa toisen kerran yhteyttä ennen kuin paperi liikahtaa. Mitä ilmeisimmin tämä on yksi niistä toisen yhteydenoton maista.

Joka tapauksessa henkilötunnus on selvillä, vakuutus on hankittu, sohva ja muita vähemmän välttämättömiä huonekaluja on saapunut ja pankkitili on avattu. Saatoin tehdä hieman huonot valinnat pankin (ABN AMRO) ja vakuutusyhtiön (FBTO) suhteen. Ensinmainitun nettipankin käyttöliittymä on mukavasti hollanniksi ja englanti-linkkien painaminen vie pankin yleisille englanninkielisille sivuille, joilla on hädintuskin mitään hyödyllistä tietoa. Vakuutusyhtiö ei tarjoa kielirajoitteisille edes hyödyttömän englanninkielisen nettijulkisivun vertaa palvelua. Välihenkilön kautta sain sentään yhden puhelun päähän kielitaitoisen asiakaspalvelijan.

Tästä tulikin mieleeni, että tarjottu kielenopetus ei ole vielä alkanut... täytynee ottaa ohjat omiin käsiin ja etsiä itseopiskelumateriaalia. Yksittäisiä sanoja tulee jo nyt selvitettyä tipoittain: porkkana on woRRRRCCCCHHHHtel suunnilleen siinä kirjoitusasussa, miltä se suomalaiseen korvaan kuulostaa. RRRRCCCCHHHH  on varmastikin hollantilaisten suosikkikirjain, kun se tulee vastaan vähän joka paikassa.

Eräänä päivänä ikä tuli puheenaiheeksi työkavereiden kanssa.  Työhuoneessa on neljä vakituista työntekijää, ja neljän maisterin tutkinnon lisäksi joukkoon mahtuu tiiminvetäjäksi pätevöittävä työkokemus ja yksi tieteellinen jatkotutkinto. Mitä arvelisit tällä perusteella työntekijöiden iäksi noin yleensä ottaen?
Mainitsen paljastavaksi vihjeeksi, että näiden neljän henkilön ikien summa on/oli tasan sata vuotta. Kyllä, täällä on ihan oikeasti tapana valmistua ja aloittaa iloisen veronmaksajan roolissa oleellisesti aiemmin kuin Suomessa. Kuulen sisimmässäni kliseiseltä kalshkahtavan poliittisen kannanoton "Mutta opiskelijalla on oikeus opiskella, mitä haluaa ja miten kauan haluaa!" ja vähemmän kliseisen (?) jatkokysymyksen "Ehkä, mutta kenen rahoilla?"

Samaan hengenvetoon voinee lisätä sen, että pitkäperjantai on täällä normaali työpäivä. Yleisiä vapaapäiviä taitaa olla muutenkin muutama vähemmän kuin koillisessa kotimaassa. Arjalainen tehokkuus on joskus säteillyt hieman naapurimaihin asti.

Työmatkoja päivittäin pyöräilleenä olen havainnut, että tuuli on täällä navakkaa. Ja jostakin kumman syystä aina vastatuuli (no okei, vain aamun matkalle vastainen), vaikka meri on eri suunnassa kuin työpaikka. Eipä tällaista pieni ihminen ymmärrä ilman ilmastomalleja, mittavaa säähavaintodataa ja laskentaklusteria (ts. supertietokonetta).

Putsasin puhelimen muistista kuvia. Valokuvaaja ei ole ollut se elämyksiä janoavin mahdollinen, tai sitten elämykset on koettu ilman valokuvia. Joka tapauksessa muutama otos löysi tiensä näytille asti:

Tavaraliikennettä keskustan tuntumassa

Paikallisen RWBK:n kulkupeli?

Ei se näytä tässä yhtä isolta ja karvaiselta kuin luonnossa. Audiovisuaalinen esitys tässä.

Tässäpä on ollut pähkinöitä purtavaksi: katon reikä on liian iso, materiaalina on kipsilevy ja katosta tulevaa maadoitusjohtoa riittää hädintuskin lampulle asti, asennusvarasta puhumattakaan.

Saluuna katsastettu

Muuten vain arkimaisemia

Asettautuminen etenee

Bloginpäivitystiheys laskee ja uuteen asuinpaikkaan etenee. Tuorein viikonloppu kului sukulaisen vierailun merkeissä. Kuriiri toi mukanaan repun täydeltä Suomessa pakkaamaani tavaraa, lähinnä vaatteita.

Byrokratiasektorilla tapahtui kaivattua edistystä, kun vuokrasopimus ja henkilötunnus saapuivat lähes peräkkäisinä päivinä. Henkilötunnus mahdollisti pankkitilin avaamisen ja sairausvakuutuksen ottamisen. Verkkopankin kieltä ei ensi näkemältä saanut vaihdettua ymmärrettävämmäksi. Hitaimmatkin aivosolut tunnistavat kieliasetelmassa piileviä riskejä, mutta pankkiasiakkuuden myötä saamani pankkikortinlukulaite on sentään tyylikäs.

Sairausvakuutuksen vahvistamisen jälkeen voi rekisteröityä IND-lyhennettä käyttävälle valtiolliselle mamuviranomaiselle. Hauskana yksityiskohtana tämä rekisteröityminen on pakollinen, mutta rekisteröitymättä jättämisellä ei ole erityisiä seuraamuksia.


Hankintalista on lyhentynyt hieman sitten edellisen päivityksen. Tutkailin kovasti olohuoneen täydennystä Ikean nettivalikoimasta, muodostin ostoskorin ja löysin kotiinkuljetukselle vaihtoehtoja: tavarat voidaan kuljettaa kotiin, tai voisin vuokrata pakettiauton tai pelkän peräkärryn. Kampradin imperiumin Hollannin-haara on kuitenkin päättänyt, ettei se myy mitään ilman käyntiä myymälässä - edes kotiinkuljetuksella! Lähimpään myymälään on autottomalle jokseenkin pitkä matka, ja kaupanpäällisenä muutamassa lähimmässä Ikeassa ei olisi kaikkia haluamiani tuotteita.

Siispä jo aiemmin kokeiltu Leen Bakker sai minusta jälleen asiakkaan. Bakkerin valikoimassa ei ollut yksinkertaista, alaosaltaan täysin avointa pöytää työpöydäksi, joten maksan sopivasta työpöydästä nelinkertaisesti Ikean vaihtoehtoon verrattuna. (Koko paketin kulut pysyvät toki kurissa. Pääsen myös jatkamaan rakenteluharrastusta!) Toimitus oli mahdollista vasta maaliskuun puolenvälin seuduilla, ja sitäkin toimitusajankohtaa varten jouduin tinkimään sohvan väristä. Ei ole aina helppoa tämä tietoinen autottomuus.

Huonekalutilauksen jälkeen ja viikonloppuna ilmeni jälleen yksi hankalasti ostettava tuote: kattolamppu. Kävin varta vasten tekemässä keskustakierroksen, mutta lamppuliikkeet loistivat poissaolollaan eikä pastasiivilätapausta ratkaisseesta tavaratalostakaan ollut apua tähän pulmaan. Lähiostarin elektroniikkaliikkeet olivat suljettuina, joten niiden valikoimaan en päässyt tutustumaan. Valopilkkuna kaupungin kiertely tuotti havaintoja taloustavaraa myyvistä Blokker-liikkeistä, joiden valikoimissa on pöytä(!)lamppujen ja pastasiivilöiden lisäksi lähes kattolamppujen veroisia keräilyharvinaisuuksia: silityslautoja.

(Huolestuneita lukijoita rauhoitettakoon sillä tiedolla, että keittiön puolella on ollut koko ajan kattolamppu, ja ostokohteena on varsinaisen olohuoneen puolelle tuleva valonlähde.)

Nettiä konsultoituani ja arkipäivien jälleen saavuttua kävin toimiston lähellä olevalla huonekalu- ja sisustusostarilla. Sieltä lopulta löytyi yksinkertainen ja riittävän matalaprofiilinen kattolamppu. Joku voisi kutsua lamppua myös spottitelineeksi, mutta samapa tuo. Asennuksen haasteet odottavat vielä kiireetöntä ja valoisaa hetkeä.


Suomen-rintamalta ehti kuulua taas vuokrauutisia. Vuokralainen soitti ja kyseli koputukselta kuulostavista vaimeista äänistä, joita saattaa kuulua mm. iltayhdeltätoista. Muistan kuulleeni vastaavia ääniä, jotka tuntuvat kuuluvan yläkerrasta, mutta joille ei ole mitään ilmeistä lähdettä. Nämä eivät häirinneet allekirjoittanutta edes maininnan arvoisesti. Ilmoitin äänet normaaliin asumiseen kuuluvaksi, ja vuokralaisen huoli vaikuttaa laantuvan.

Kun luulin asian jo olevan selvä, sähköpostiin pamahti isännöitsijältä tarinan seuraava osa (en oikaise kirjoitusvirheitä):

Haluan ilmoittaa että vuokralaisesi on tehnyt rikosilmoitus yläpuolen naapurista huoneistossa XYZ (vanha rouva N. N., 95 v). Rva N. on asunut talossa yli 60. Vuokralaisesi mukaan naapuri kopistelee siivousharjan kärjellä lattiaa yöllä. Poliisit ovat käyneet useampi kerta paikalla vuokralaisesi pyynnöstä eikä. Rva N. on ilmoittanut että hän ei pidä meteliä. Vuokralainen ei ole ottanut yhteyttä kertaakaan isännöitsijätoimistoon asian tiimoilta. Kaikenlaista riemua sitä kuuleekin vuokranantajana, Kekseliäisyyden puutteesta ei tätä vuokralaista voi ainakaan syyttää.

Sunnuntaipäivitys

Yksi yllättävä ongelma täällä on ollut oikeiden kauppojen löytäminen. Mihin mennä, kun tarvitsee vasaraa, leikkuulautaa ja pastasiivilää? Työkalukauppa löytyi aikanaan kohtuuvaivalla nettihaun kautta, mutta keittiötarvikkeet ovat olleet haastavampi etappi.  Clas Ohlson ei ole levittänyt lonkeroitaan tänne asti, kuten ievät myöskään Sokos, Stockmann ja Etola. En ole ostamassa koko keittiötä kaappeineen, tiskipöytineen ja liesineen, vaikka näitä myytäisiin joka kulman takana. No ei ihan joka kulman, mutta pienellä vaivalla löytäisin kymmenisen vääränlaista keittiökauppaa. Nettihaku taikafraasilla "department store" johtaa vain isoon vaatekauppaan. Tänä viikonloppuna työstin vihdoin tiedon esille ja löysin keskustasta tavaratalon. Pastasiivilää sai hetken etsiä keittiötarvikkeiden osastolta, mutta siivilä löytyi! Ilo se on pienikin onnistuminen varsinkin, kun onnistumisen eteen on nähnyt suhteettoman paljon vaivaa.

Muun asettumis- ja byrokratiakamppailun keskellä on hyvä muistaa muutama kohdalle osunut onnenpotku: nettiliittymä on jaettu vastapäisen naapurin kanssa, ja paikallinen puhelinliittymä tuli firman puolesta automaattisesti ensimmäisenä työpäivänä. Netti ja paikallinen puhelin helpottavat elämää huomattavasti. Näiden avaaminen voisi toisissa olosuhteissa olla yhä sotun ja osoitteen todistamisen takana. Ulkomainen puhelinliittymä ei vastaa paikallista edes kalliimpien puhelumaksujen jälkeen, koska ulkomaista numeroa ei voi rekisteröidä kaikkiin järjestelmiin. Konkreettisena esimerkkinä: huonekaluja odottaessani en saanut Suomen-liittymääni viestiä siitä, mihin aikaan päivästä voisin odottaa lähetystä saapuvaksi.

Terveydenhoitosysteemi on nyt hieman auennut. Tapana on rekisteröityä lähilääkärille 'huisarts', johon otetaan yhteyttä kaikissa vaivoissa, jotka eivät vaadi nopeinta mahdollista ambulanssikyytiä lähimpään sairaalaan (mielellään niissäkin). Systeemiin kuuluu pakollinen sairausvakuutus, ja vakuutusyhtiöstä riippuu, kenelle kaupunginosan tai kaupungin lähilääkäreistä voi rekisteröityä. Rekisteröitymistä voi myös rajoittaa huisartsin kuormitus.

Katukuvassa näkyy paljon autoja, joiden katolla on valkoinen palkki ja henkilön nimeltä vaikuttava teksti.  Aluksi en ollut varma, mitä tuo auton katolla oleva palkki tarkoitti. Se saattaisi olla Suomen valkoista kolmiota vastaava merkki ajoharjoittelusta. Merkittyjä autoja oli liikkeellä aivan liikaa tukemaan tätä hypoteesia - esimerkiksi joka työmatkalla tulee vastaan kaksi-kolme (!) tällä tavoin merkittyä autoa. Seuraavaksi paras arvaukseni oli, että merkintä tarkoittaisi taksia. Paikallisilta kysyminen paljasti, että kyse on todellakin ajoharjoittelusta. Ehkä runsausvaikutelmassa on kyse siitä, että täkäläiset autokoulun autot erottuvat kauas ja autokoulut tykkäävät ajattaa oppilaita tällä suunnalla kaupunkia.


Muuta silmiin tarttunutta on kanavien runsaus. Melkein joka kerta, kun täällä kulkee isoa tietä pitkin, jommalla kummalla puolen tietä näkyy kanava. Monet näistä ovat veneilykelvottomia, sillä tien alitukset tapahtuvat salaojilla siltojen sijaan. Tuulimyllyjä täytyy sen sijaan etsiä jostakin kauempaa!

Karnevaalin aikaan

Byrokratia on tahmannut viimeiset kaksi viikkoa lähes paikallaan. Vuokranvälitysfirmasta tuli tieto, että vuokrasopimukseni on saapunut vuokraisännältä. Pyysin sitä postitse, mutta yhteyshenkilö sanoi tuovansa sen itse viime maanantaina. No, eipä sopimusta ole muistutuksesta huolimatta viikonloppuun mennessä näkynyt. Täytynee vaihtaa paimentamismuoto sähköpostista puhelimeen. Ehkä se auttaisi.

Byrokratian valopilkkuna kaupungin puolelta vastattiin soittopyyntöön. Puuttuvasta vuokrasopimuksesta huolimatta varasin rekisteröitymisajan. Kävin rekisteröitymässä, eikä vuokrasopimusta lopulta kysytty... syntymätodistus pitää kuitenkin käydä vielä näyttämässä ennen kuin rekisteröitymiseni on viimeistelty. Tapaamisen jälkeen minun oli määrä saada paikallinen henkilötunnus postitse viikon kuluessa. Puolitoista viikkoa olen nyt katsellut kaihoisasti posteja, eikä tunnusta näy. Syntymätodistuksen tilaaminen Suomesta onnistui sentään miellyttävästi sähköpostilla ja maksamalla asiaankuuluva lasku.

Vuokrasopimus ja henkilötunnus viivästyttävät pankkitilin avaamista. Työpaikalla HR-ihmiset alkavat varmasti jo ihmetellä, mihin voivat survoa palkkani. Ymmärtääkseni tarvitsen henkilötunnusta myös pakollisen sairausvakuutuksen (tms.) hankkimiseen.

Olen käyttänyt hetun ja vakuutuksen puutetta huonona tekosyynä sille, että en ole vielä ottanut selvää paikallisesta terveydenhoidosta. Tarve on harmillisesti ilmennyt itse asiassa jo viikon kuluessa saapumisesta. Lyhyesti ilmaistuna molemmissa suunpielissä on ollut jo usean viikon ajan näkyvät punaiset läiskät. Haitta on 70% kosmeettista kärsimystä ja 30% kipua. Vaikka en ole kovin herkkä menemään lääkäriin kummastakaan edellä mainitusta syystä, alan jo kyllästyä vaivaan. Työpaikalla kukaan ei ole tohtinut mainita asiaa. Arvelen tosin kerääväni jo outouspisteitä näkyvien oireiden jatkuessa näin pitkään.

Tässäpä siis tärkein projekti ensi viikoksi: hankkia ammattiapua läiskien taltuttamiseen.

Mitä muuta onkaan tapahtunut sitten viime päivityksen? Firma piti juhlat, lumi on sulanut vesisateissa ja allekirjoittanut otti kaasuliedestä oppitunnin kantapääakatemiassa. Valmistellessani paistinpannulle tulevaa tavaraa laitoin paistinpannun ja rasvatilkan jo lämpenemään, kuten sähköliedellä on käytännöllistä tehdä. Pannu tuntui käyvän jo alle minuutissa todella kuumana. Rasvaa alkoi jo rätistä pois pannulta, ja kiirehdin laittamaan paistettavan kuorman pannulle. Rätinä ei tuntunut laantuvan, ja hetken kuluttua pannulle leimahti koko pannun levyinen ja useita kymmeniä senttejä korkea liekki. Tajuttuani rasvan syttyneen tuleen sammutin levyn ja aloin vaistomaisesti viedä pannua kohti ulko-ovea. En ehtinyt edes käytävään asti, kun liekki jo sammui ilmeisesti polttoaineen kuluessa loppuun. Hetken ihmeteltyäni jatkoin ruoanlaittoa. Ruoassa ei näkynyt mitään vikaa, joten sinä iltana päädyin syömään liekitettyä erikoisuutta.

Paikalliset viettävät tänä viikonloppuna - ja pari päivää sen jälkeen - karnevaalia. Katukuvassa näkyy kaupungin lippuja ja kaikenlaisia koristeita lipun väreissä. Sen lisäksi ihmiset pukeutuvat ties miksi ja käyttävät peräti eri asuja eri päivinä. Edustava kuvamateriaali odottaa vielä itseään. Täytynee siirtyä seuraavaksi näppäimistön äärestä kaupunkikierrokselle!

 Päivitys: kaupunkikierros odotti valoisaa aikaa. Alla hieman visuaalisia tunnelmia, joita sain tallennettua näyttämättä tyylipuhtaalta turistilta tai tunkematta kameraa kenenkään naamalle. Näppituntumana karnevaali on hieman kuin vappu, josta haalarit ja valkolakit muutetaan värikkäiksi naamiaisasuiksi ja kaupungin värejä edustaviksi huiveiksi ja jossa juhlatunnelma ei rajoitu opiskelijoihin vaan tavoittaa tehokkaammin koko kansan. Arkivaatteita on vaikea tunnistaa - vakavahenkisimpien senioreiden koristelu rajoittuu huiveihin, ja täysin koristelemattomina arkivaatteissa liikkuvat ovat marginaalinen vähemmistö (mitä lie turisteja, suomalaisia tai muuten vain hankalia ihmisiä!). Sopivan kolea ja lumeton sää tukee vertailua vappuun.

Lippuja liehumassa kotikadulla

Karnevaaliväkeä

Ensimmäinen työviikko

Ensimmäinen viikko työelämässä on nyt niinsanotusti pulkassa. Paikka vaikuttaa viihtyisältä. Ehkäpä yllättävimmät havainnot olivat firman ja perehdytysmateriaalin laajuus. Jotenkin olin kuvitellut muutaman sadan työntekijän toimiston pienemmäksi kuin mitä se on, ja hyvän kirjoitustavan oppitunnista lähtien melkein mihin tahansa projektin toimintoon on korkeatasoinen kirjallinen opastus. Sivuhuomiona, näitä opastuksia luettuani opin paljon siitä, mitä muinaisessa Tekes-projektissa olisi voinut tehdä paremmin ja miksi se jäi vähän puolivillaiseksi! Aloin myös pohtia, miten paljon asiaa yksi kirjoitustavan oppitunti sisälsi verrattuna koululaitoksen tuotoksiin. Tältä pohjalta tuntuisi oikeudenmukaiselta kutsua yläasteen ja lukion äidinkielen oppitunteja nimikkeellä 'iloinen ihmettely ja kirjoituttaminen'...

No, piikittelystä takaisin työaiheisiin. Toimitusjohtaja lähettää ilmeisesti jokaiselle uudelle työntekijälle sähköpostin. Vastattuani sain aika pian uuden vastauksen, ja ensimmäisenä työpäivänä tuli käytyä ihan jo keskustelua ison kihon kanssa.

Tiimissä on skype-haastattelun pitäneen esimiehen lisäksi pari kuukautta aiemmin valmistunut kollega ja juuri valmistuva, vielä hetken osa-aikainen kollega. Nuorisojengissä löytyy! Yksi tai kaksi nimeä on vielä vilahtanut listoilla, mutta he ovat olleet jossakin kauempana ja siksi jääneet vieraammiksi. Oman tiimin lisäksi firmassa on paljon toimintoja, joiden työ liippaa vähintäänkin läheltä. Tämä kasvattaa hämmennystäni firman laajuudesta.

Avokonttori ja yleensäkin yliopistoa vuorovaikutteisempi työnkuva ovat myös uusia tuttavuuksia. Vaikka päätyöni on vielä ollut opastusten lukemista, noin yleensä tehtävä työ vaikuttaa muidenkin työhön eikä se ole täysin irrallinen osa maailmankaikkeutta. Ihmiset vaikuttavat motivoituneilta: siinä missä yliopistolla ollaan töissä, täällä tehdään töitä.

Kotiluolan tilanne

Majoitusrintamallakin on tapahtunut. Tilatut huonekalut ts. rakennussarjat saapuivat tiistaina. Suomen-numeroni ei koskaan saanut tekstiviestillä ilmoitusta saapumisajasta ja jouduin päivystämään kotona oleellisesti koko päivän. Töissä jäi yksi HR-palaveri väliin tämän vuoksi.

Tiistaina illalla tavaroiden saavuttua ja päivystyksen loputtua kävin taas käytetyn tavaran kaupassa metsästämässä työtuolia. Harmikseni edellisen kerran suosikkini oli jo kadonnut, eikä mikään sen päivän työtuoleista vaikuttanut erityisen mukavalta istua. Koska läppärin käyttö lattialta on hyvin epämukavaa, pakotin itseni valitsemaan siedettävimmän työtuolin väliaikaisratkaisuksi. Löysin lopulta olohuoneosastolta 18 euron korituolin. Sille saattaa olla jopa pitkäaikaista käyttöä sisustuksessa. Ostin samalla sijauspatjan, ja molempien kuljettaminen kotiin samanaikaisesti sai jo masokistisia piirteitä.

Tiistai-illan kolonna

Sängyn kokoaminen osoittautui työläämmäksi kuin mitä kuvittelin. Kehikon kokoaminen vaati hieman yritystä ja erehdystä ennen kuin sen sai pysymään paikoillaan ilman apulaista. Ikävin osa oli ruuvien survominen paikoilleen ilman esiporattuja reikiä. Nahkamiehessä on toki oikeanlainen ristipää, mutta se ei ole tukevin mahdollinen työkalu voimankäyttöä vaativaan ruuvaamiseen. Ja ruuveja riitti. (Hieman myöhemmin kävinkin ostamassa ruuvimeisselin. Paikallisen Tarjoustalon valikoima oli suppea, mutta toivottavasti kahden ja puolen euron ruuvimeisselisarja osoittautuu ainakin hintansa arvoiseksi.)

Postipaketit saapuivat ongelmitta toimistolle reilun viikon toimitusajalla kahdessa erässä, keskiviikkona ja torstaina. Keskiviikkona kysyin työkaverilta autokyydin, ja paketit kulkivat helposti perille. Torstaina talutin yhden paketin pyörän päällä kotiin, ja viimeistä pakettia odotti sama kohtalo perjantaina. Näköjään ne paketit saa kulkemaan ennen pitkää ilman autoakin.

Ennen noutoa paketit odottivat tyylikkäästi vastaanottotiskin vieressä kaikkien nähtävillä. Sieltä yksi työntekijä olikin bongannut pianopaketin ja nimeni - sain kuulla olevani seuraava Mozart! (Piano ts. syntikka ei itse asiassa ollut siinä paketissa, missä oli pianon kuva, vaan siinä toisessa samana päivänä saapuneessa paketissa. Small talkia ajatellen veikkaus pianopaketin sisällöstä oli tarpeeksi lähellä totuutta.)

Seuraavana ostoslistalla ovat pöytä keittiöön, työpöytä, kunnon työtuoli ja jonkinlainen sohva. Näiden valinnassa voi tosin mennä tovi varsinkin, jos yritän ostaa nämä samassa erässä kuljetuksia helpottaakseni. Olohuone kaipaisi myös valaisimia. Olisi varmaan paikallaan katsoa ensin, saako kattoon lisää lamppuja, mutta tähän urakkaan en ole vielä ryhtynyt.

Byrokratiapäivitys

Saapumisbyrokratia ei ole erityisemmin edennyt. Vuokraisäntä on vihdoin allekirjoittanut vuokrasopimuksen, ja oma kappaleeni on luultavasti jo postissa. Yritin jo varata aikaa kaupungintalolta rekisteröitymiskäynnille. Soitin kaupungintalolle, jossa yritettiin tavoittaa oikeita ihmisiä. Uudelleenohjaukset tuottivat odotusta ja katkenneita puheluita, ja kolmannen puhelun lopuksi työntekijä jätti soittopyynnön (toivottavasti) oikeille ihmisille. Ainakaan seuraavana päivänä soittoa ei tullut, ja joutunen aloittamaan soittokierroksen alusta.

Netin rekisteröitymisohjeet ovat aika kirjavia. Jonkun mukaan rekisteröityminen tulee tehdä kolmen päivän kuluessa saapumisesta. Vuokraisäntää odotellessani on jo ehtinyt kulua kahdeksan arkipäivää, ja kaupungintalon yhteistyötä odotellessa kuluu vielä tovi. Toivottavasti syntymätodistusta ei tarvitse esittää, vaan EU-passi ja fyysinen habitus riittäisivät todistamaan syntymän tapahtuneeksi. Yritin kysyä myös tätä puhelimessa, mutta vastaus delegoitiin näille mystisille oikeille henkilöille, joiden kanssa tapaaminenkin olisi pitänyt sopia.

Rekisteröitymisen kirjavuudesta jatkaakseni, Rotterdamissa asumisen todistamiseen ei riitä pelkkä vuokrasopimus. Vuokraisännän kanssa pitäisi erikseen täyttää lomake, jossa vuokraisäntä hyväksyy vuokralaisen (ja ehkä perheen) muuton asuntoon. Onneksi en ole Rotterdamissa ja uskoakseni vältän tämän huikean hauskan lisäkierroksen.

Kuvakollaasi alkupäiviltä

Uuden asuinkaupungin saapumismaisemia 1

saapumismaisemia 2

saapumismaisemia 3

näkymä kotiovelta oikealle

näkymä kotiovelta vasemmalle

Jalkakäytävältä otettu kuva. Ikkuna olisi ollut ihan kosketusetäisyydellä, täällä yksityinen tila on selvästi totuttua pienempi.

Ydinkeskustan pikkukatu

Yhteinen eteistila

Sisustamatonta olohuonetta

Olohuoneessa sijaitseva energiatehottomuus

Kuva ovelta keittiöön/olohuoneeseen

Makuuhuoneen energiasyöppö

Pyörä ja päivän kuljetushaaste

Kämppä ulkoapäin. Ei naapureita ylä- eikä alapuolella!

Takapihan tunnelmallisia kujia

Selviytymispakkaus ensimmäisille päiville

Uusi liesituttavuus