Siirtomaiden ihmeitä

Jos itse emomaasta kirjoittaminen on hyytynyt, lienee aika kirjoittaa hieman kokemuksista riistom... siis siirtomaissa, tarkemmin sanottuna kahvilaadun ja ohjelmointikielen saarella.

Siirtomaiden historiasta paljastui sellainen yksityiskohta, että 1600-luvun kähinöiden keskellä Hollanti sai haltuunsa mm. 3 neliökilometrin saaren Aasian meriltä ja sinetöi näin herruutensa tämän blogikirjoituksen siirtomaahan, kun vastavuoroisesti Amerikan puolella Uuden-Amsterdamin siirtokunta siirtyi englantilaisten hallintaan. Jotkin lähteet mainitsevat saarikaupan jokseenkin tasapuoliseksi neuvottelutulokseksi.

Ensimmäinen siirtomaan näkyvä erikoisuus oli liikenne, jonka kaoottisuudessaan vetää vertoja aiemmin nähdyille esimerkeille. Jos tiellä on yksi kaista per ajosuunta, moottoripyöriä vilisee niin oikealla kuin vasemmallakin, ja väistötarpeita syntyy tiheään. Vastaantulevien kaistaa käytetään luontevasti, kunnes vastaantuleva liikenne pakottaa reunimmaisen menopelin palaamaan omalle puolelleen tietä.Välillä saatetaan pysähtyä tien laitaan juttelemaan niin, että kolmannes kaistasta on tukittu. Katolla matkustamista harrastettiin myös jonkin verran.

Liikenteessä automerkkien jakauma kiinnitti myös huomiota. Daihatsu, Isuzu, Toyota, Mitsubishi, Honda, Mazda, Suzuki, Nissan, Kia... japanilaiset ja korealaiset ovat vallanneet nämä automarkkinat käytännössä kokonaan. Muutama kiintiöbemari, -fordi, -chevy ja -mersu sentään ehti osua silmiin, kun seuranta-aika oli tarpeeksi pitkä. Moottoripyöriä oli näppituntumalta kaksinkertaisesti autoihin verrattuna. Joskus saman moottoripyörän selkään mahdutettiin laihialaistyyliin koko nelihenkinen perhe.

Tyypillinen näky liikennevaloissa

Näkymä becakin (polkupyörätaksin) kyydistä

Liikenteestä puheenollen, 60 kilometrin junamatka maksoi huikeat kymmenentuhatta rupiaa (60 snt). Saman hinnan sai maksaa läntisen brändin appelsiinimehusta, kun junassa tuli jano. Paluumatkan junalippu maksoi tuplasti menolippuun verrattuna - en tosin alkanut kysellä, miksi hinta oli noussut niin radikaalisti menomatkasta. Polkupyörätaksit maksoivat saman kaksikymmentätuhatta suunnilleen matkasta riippumatta.

Kulku junalaitureille tapahtui - ei siltoja tai tunneleita pitkin vaan tyylikkäämmin - kävellen suoraan raiteiden yli tai niillä jo olevien junien läpi. Junissa ei ollut valittamista, joskaan saniteettitiloihin en tutustunut ja iloa täysin vapaasta istumaloossista himmensi havainto siitä, että juuri tuon loossin kohdalla tuuletin ei toiminut. Ikkunatuuletus sentään toimi matkan aikana ja ilmanlaatu olisi muutenkin ollut siedettävä vain tunnin matkalle.

Siirtomaan aamupalatottuuksiin kuuluvat mitä ilmeisimmin riisi- ja lihakomponentit. Ainakin niitä oli systemaattisesti tarjolla lentokoneessa ja kahdessa eri hotellissa aamiaiseksi kutsutulla aterialla. Ravintolaruoasta ei oikein koskaan tiennyt, tuliko tilattua täysi annos vai yksi ruokalaji, joka tarvitsee kylkeensä vielä jotakin muuta. Riisinkin seassa tuli aina kasviksia ja jopa lihaa. Paikallisten tuttavuuksien painostamana tuli kuljetettua vatsalaukkuun hieman vuohenaivoja ja -luuytimiä. Syömisestä ei oikein voinut puhua, kun perään teki mieli heittää mahdollisimman nopeasti jotakin tutumpaa ruokaa antamaan tutumpia tekstuureja ja makuja. Juomaerikoisuuksista käyttökelpoisimpia olivat guavamehu ja (vaikkapa inkiväärillä) maustetut juomat. Se tuli niin ikään todettua, että papaija ja kookos ovat parhaimmillaan jossakin muualla kuin juoman pääkomponenttina.

Erään päivän ohjelmaksi valikoitui temppelikierros Boroduburilla ja Prambananilla. Näille kohteille pääsy edellytti kuskin palkkaamista päiväksi, mikä oli paikallisittain kallista, mutta länsimaalaisittain ei vielä ylittänyt kirpaisukynnystä. Varauste tehdessä hotellista varoiteltiin, että kuski ei puhuisi englantia, mutta puhuipa kuitenkin. Kuskin puheista särähti korvaan se, että tämä oli käynyt jonkin yliopiston. En hoksannut kysyä, suorittiko tämä tutkinnon loppuun, mutta joka tapauksessa ammatinvalinta kertoo omaa kieltään maan koulutuksesta työelämään -putken toimivuudesta (tämä ei ollut ainoa esimerkki ylikoulutuksesta).

Suunnitelma käydä löntystelemässä Merapi-tulivuorella jäi lähtökuoppiinsa: pari viikkoa ennen matkaa tulivuori muistutti aktiivisuudestaan ja hönkäisi tuhkaa ilmoille. Muilta osin joulukuun alku osoittautui hyväksi ajaksi matkustaa siirtomaahan. Sadekausi näkyi vain muutamana päivänä, kun iltapäivällä tiputteli parin tunnin ajan vettä. Sade ei ollut sen intensiivisempää kuin mitä eurooppalaiset sateet yleensä ovat. Silti kadut alkoivat tulvia, siirtomaan infrastruktuuri ei siis liene kehuttavalla tasolla. Turisteja ei ollut sisämaakaupungissa lähes ollenkaan, ja lähempänä rannikkoa olevassa turistikaupungissakin bongattujen länkkärien saldo lienee parinkymmenen tuntumassa. Turistikaupungin hotellissa oli huomattava aasialaisenemmistö, joka sulautui ulkonäöllisesti paikallisväestöön niin että turistien todellinen määrä oli vaikeasti hahmotettavissa.

Borobudur

Fantteja!

Prambanan

Yksi sisämaakaupungin pyhistä eläimistä

Emämaan vaikutus näkyy katubaarin juomavalikoimassa (juice wortel, porkkanamehu)

Ei hullumpi allasosasto yhdelle hengelle - koko allasosasto oli sinne saapuessani tyhjä lukuunottamatta kuutta henkilökunnan edustajaa

Huoltoasema indonesialaisittain

Prinssin palatsia sisämaakaupungissa

Kuninkaallinen koira prinssin palatsilla

Vaikka Proofs from the Book on kokonaisuutena viihdyttävä opus, tämä sivu löi läpi efektin hanki jatkossa parempaa matkalukemista!

Niin kauan kun Euroopan puolelta on haastava keksiä mielenkiintoista kirjoitettavaa (luettavasta puhumattakaan), seuraava looginen askel Hollanti-blogisarjassa olisi Curacao, Aruba tai Sint Maarten.
Aika näyttää, koska näistä tulee oma merkintänsä.